Minä sitten kävin tiistaina päihdehoitajan vastaanotolla ja sen jälkeen labrassa otettiin kaksi verikoenäytettä. Tänään, tai siis torstaina, saattoi soittaa ja kysellä tulokset.
Lääketiede ei ole minun vahvoja puolia mutta verikokeista katsottiin hemoglobiini, maksa-arvot, jotakin liittyen verisoluihin ymym ja kuulemma kohdallani kaikki oli ihan ok.
Iloisuuden lisäksi olen todella yllättynyt. Miten voi olla mahdollista että minulla kun on n15 vuotta takana historiaa erittäin rankasta ja tolkuttomasta juomisesta jota tapahtuu hyvin usein, niin paikat ovat vielä kunnossa.
Päihdehoitaja sanoi puhelimessa että jos en muuta juomistapojani niin aivan varmasti alkaa jossain vaiheessa näkymään mutta minä taidan sittenkin olla vielä sen verran nuori että en ole ehtinyt itseäni tuhoamaan. Kysymykseeni siitä, että mahtaako vaikuttaa se, että en juurikaan juo väkeviä vaan keppanaa ja siideriä niin siihen hän vastasi että alkoholin määrä merkitsee eikä se onko se väkevää vai mietoa. Siis, ei 6-7 litraa kaljaa litkiminen ole terveellisempää kuin yhden vodkapullon juominen. Nuo määräthän suurin piirtein vastaavat toisiaan.
Seuraavaksi mulla on psykiatrin vastaanotto. Mulla kun on olut tuota masennusta myös johtuen mm yksinäisyydestäni, joka on täysin 100% varma asia että yksinäisenä loppuelämäkseni jään. Minulle kaljapulloista on tullut jonkinlainen morsiamen korvike. Minun elämässäni ei koskaan naista tule olemaan niin olen katkeroitunut, masentunut ja juon liikaa, mikä katkeroittaa ja masentaa enemmän.
Kenties tuo oli kuitenkin herätyskutsu, että minulla on vielä paikat kunnossa. Pitäisikö sitä yrittää kokonaan lopettaa juominen tai yrittää esim niin että ei juo kuin joko perjantaina tai lauantaina, ei molempina päivinä.
Juomisen lopettaminen kokonaan olisi sitten taas kuolinisku sosiaaliselle elämälle.Tosin, ei se kovin sosiaalista elämää ole että istuu kotonaan ryyppäämässä 6 litraa kaljaa itsekseen ja sitten menee ympäripäissään kapakkaan eikä seuraavana päivänä muista mitään.