Lomat loppuu

Loma loppuu.Ei haittaa yhtään. Ensi vuonna aion pätkäistä neljä viikkoa kahteen kahden viikon jaksoon, niin jos edelleen samassa paikassa töissä olen.

Tämä viimeinen lomaviikko on ollut hyvä. Jotenkin palautunut elämänhalu, ollut ihmeellisen positiivinen ja hyvä fiilis läpi koko viikon. Tiistaina kävin terveyskeskuksessa puhumassa että kärsin luultavasti masennuksesta ja minulla on alkoholiongelmakin. Perjantaina olin psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla ja hän varasi minulle ajan päihdehoitajalle joka ottaa minusta testejä. Sen jälkeen katsotaan uudestaan sen sh:n kanssa että missä mennään. Se psyk.sh oli sitä mieltä, että kyllä minä todellakin jonkinlaisesta masennuksestakin kärsin mutta tuo viinan kanssa läträäminen täytyy saada vähennettyä.

Kun tämä viikko on ollut niin paljon parempi kuin ennen niin mielessä kävi että peruutan nuo tapaamiset ja yritän jatkaa kuten ennenkin. Pitäisi kahtena päivänä pyytää pari tuntia vapaaksi töistä noiden tapaamisten vuoksi. En ole vielä päättänyt mitä teen. Toisaalta tekisi mieli katsoa mikä tilanteeni on mutta toisaalta en todellakaan haluaisi kuulla kenenkään kertovan minulle, että ”Sinulla on paikat niin huonossa kunnossa että sun on lopetettava juominen ihan kokonaan”.

Mutta, huomenna tosiaankin taas töihin. 2-3 päivän jälkeen ei enää edes tunnu että millään lomalla olisi ikinä ollutkaan.