Toi ketju tuolla palstalla, että ”Mikä tekee ihmisestä kumppanittoman” sai taas revittyä esiin tutut demonit sisälläni.
Siis, minä olen mies ja minä olen elämässäni totaalisen pettynyt siihen, että olen jäänyt yksin. Vuosien mittaan toivo on hiipunut suhteen löytymiseen ja 2v sitten tuli se rajapyykki eteen, että itsekin vakuutuin, että minun elämässäni ei koskaan tule olemaan suhdetta. Sen takia aloitin käymään maksullisissa naisissa. Aiemmin kun vielä herättelin pikkuriikkistä toivoa siitä, että kyllä minullekin joku on olemassa niin en edes harkinnut maksullisissa käymistä. Jotenkin ajattelin, ja ajattelen vieläkin, että se on se rajapyykki, jonka takaa ei ole enää tulemista, sen askeleen kun on ottanut niin on tiensä valinnut.
Vaikka ulkoisesti minussa ei mitään erityisen poikkeavaa olekaan, niin jotakin minussa on sellaista joka saa kaikki naiset olemaan kelpuuttamatta minua. Uskokaa minua, vuosien varrella ei sellaista asiaa ole ollutkaan jota en olisi kokeillut mutta joka kerta, vuodesta toiseen, aina ja iänkaikkisesti tuloksena sama luu kouraan.
Maksullisissa naisissa käyminen on kuitenkin muodostunut jonkinlaiseksi henkireiäksi elämässäni. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ihan kaikesta en sittenkään jää elämässä paitsi. Totta kai moinen seksi on mekaanista mutta enhän minä moista harrastaisi jos en siitä itse mitään saisi. Kumpikohan osapuoli on hyväksikäyttäjä ja hyväksikäytetty. Varmaan kumpikin omalla tavallaan, riippuu näkökannasta.
Vuosien myötä minun sisääni on patoutunut niin syvä katkeruus ja kyynisyys että olen alkanut jopa vihaamaan naisia. Joka kerta kun luen uutisia, että joku nainen on raiskattu, hakattu tai jopa tapettu niin tunnen jopa mielihyvää. ”Hyvä raiskaaja, oikein teit!”, ajattelen mielessäni. Ei siinä kaikki, jopa fantasioin itse siitä, että hakkaan naisia nyrkillä kasvoihin ja potkin heitä päähän niin että veri roiskuu ja hampaat lentää.
Korostettakoon että ei ole mitään mahdollisuutta, että oikeasti tuollaista alkaisin tekemään, en minä sittenkään niin sairas sentään ole joten jos minä tuollaisia ajattelemalla saan jotakin demoneja ajettua ulos itsestäni niin se sallittakoon minulle.
Mitä maksullisiin tulee niin sitä olen miettinyt, että millaisia on maksullisten naisten normaalit asiakkaat. Ne tytöt joita itse olen tavannut ovat olleet täysin tavallisia opiskelijatyttöjä ja heistä olisi vaikea uskoa, että he harrastavat seksin myymistä jos heidät jossain toisessa yhteydessä tapaisi. Eikös maksullisten asiakkaiden valtaenemmistö ole kuitenkin ihan tavallisia ukkomiehiä? Jonkin tutkimuksen mukaan minun kaltaiseni miehet, jotka eivät muuten saa, ovat sittenkin vähemmistönä.