Niin

Rinnakkaisosion ketjussa mainitsin jo, että tapasin netin kautta erään naisen, jonka kanssa sitten tapasimme. Ennen tapaamistamme olimme viestitelleet muutamaan otteeseen ja puhuneet puhelimessa. Minulla on vissiin jonkinlainen kyky tehdä itsestäni mukava vaikutelma vistitse sillä useiden naisten kanssa viestetellessä olen tullut heidän kanssaan hyvin juttuun. Jotkut naiset ovat viesteissään tai puhelimessa paljastaneet itsestään hyvinkin intiimejä asioita, joita ei ihan puolitutulle aleta kertomaan. No, tapaaminen on sitten ollut asia erikseen.

Tämä viimeisin nainen oli siinä mielessä poikkeus että tavatessammekin meillä luisti juttu varsin hyvin. Olimme kiinnostuneet samoista asioista ja meillä oli hauskaa.

Kuitenkin, tapaamisen jälkeen hänen taholtaan viestit ensin harvenivat ja sen jälkeen loppuivat kokonaan. Tietenkin sitten myös minun osaltani sillä eihän yksipuolisesta viestettylystä mitään tule.

Hän ilmeisesti ei ollut pitänyt näkemästään. Hyvin hän sen osasi peittää sillä minä en huomannut mitään toisin kuin useiden aikaisempien netistä löytämien naisten kanssa joiden ilmeistä tai eleistä on ollut helppo lukea pettymys.

Monet ovat sanoneet, että meillä ei vain kemiat synkanneet. Mitkä vitun kemiat? Mitä ne on? No, oli mitä oli niin lukuisten kokemusten perusteella voin sanoa, että minä en herätä yhdessäkään naisessa niitä nskemioita, en ole kenellekään naiselle se ns oikea. En todellakaan kuvittele olevani ainoa laatuani. Meitä on sittenkin pilvin pimein, jotka emme kenellekään kelpaa. Naisille kun nämä asiat ovat niin paljon helpompia, he voivat valita mieleisensä kuin marketin hyllyltä.

En ole yllättynyt vaikka pettynyt olenkin elämääni. Olen aina tiennyt että tulen elämään elämäni yksin. Tietysti olen toivonut, että elämä voisi heittää miellyttäviä yllätyksiä mutta noin ei käy. Ainoat yllätykset, joita saa kokea ovat vähemmän miellyttäviä.

Onhan se melkoinen tietoisuus, että voi sanoa olevansa täysin varma siitä, että elää koko elämänsä yksin ilman suhdetta yhteenkään naispuoliseen ihmiseen. Minä olen asiasta täysin varma. Monet sanovat, että ei tuollaista voi etukäteen tietää mutta tottakai sen voi tietää. Aivan kuten ihminen ei tiedä etukäteen välttämättä millaista työtä tulee tekemään mutta voi olla täysin varma joistakin töistä mitä ei varmasti tule koskaan tekemään. Minä tiedän että olen yksin niin kauan kuin elämää riittää.

Olenkin siirtynyt loogisesti seuraavaan askeleeseen; Olen jo parin vuoden ajan harrastanut maksullisissa naisissa käyntiä. Itse asiassa, vaikka alussa nämä opiskelijatytöt olivat lähinnä suhteen korvike niin asia on muuttunut siltä osin. He kun ovat nuoria ja nättejä niin olen heihin täysin koukussa. Niin, siis itse olen yli 30v enkä ole ikäisistäni naisista pätkääkään kiinnostunut. Nämä maksulliset ovat aina 18-25v.

Vaikka minulla olisi suhde, mitä minulla siis ei koskaan tule olemaan, niin en minä lopettaisi näiden opikelijatyttöjen tapaamista. Paitsi että, silloin minun pitäisi tehdä se salaa eli selän takana ja valehdella tekemisistäni. Nyt minä en ole tilivelvollinen kenellekään.

Muutenkin, vaikka yksinolo välillä ahdistaakin niin koska tiedän, että en suhteesta normaalisti seuraavia asioita kuten perhettä tai lapsia koskaan halua niin itse asiassa nykytilanne taitaa olla sittenkin optimi.

Mutta mitävittua ne ns kemiat on, joita minulla ei ole ja jonka takia minulla ei koskaan tule suhdetta olemaan?