Vaatekaappini

Olen ollut töissä vaatekaupassa kohta vuosikymmenen. Voisi sanoa, että valitsen vaatteeni ehdottomasti enemmän ulkonäön kuin käytännöllisyyden perusteella – makuuhuoneen nurkassa on erillinen mekkorekki, jossa roikkuvat ne kaikkein sievimmät kappaleet, ja…

Olen ollut töissä vaatekaupassa kohta vuosikymmenen. Voisi sanoa, että valitsen vaatteeni ehdottomasti enemmän ulkonäön kuin käytännöllisyyden perusteella – makuuhuoneen nurkassa on erillinen mekkorekki, jossa roikkuvat ne kaikkein sievimmät kappaleet, ja kaapin kolmesta hyllystä yksi on pyhitetty kauniille alusvaatteilleni.

Ennen kuin palasin Suomeen, annoin pois neljä jätesäkillistä vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja. Siinä meni mm. tusina farkkuja, julmetun kauniit ja kalliit saappaat joita käytin kolmesti ja sinapinkeltainen arkilaukku. Tavaroitani väliaikaisessa majapaikassani järjestellessäni vaatteeni mahtuivat Ikean korihässäkkään oikein hyvin.

Sitten muutin asuntooni, jossa on ihan oikeaa kaappitilaakin. Tuli syksy, ja tarvitsin jotain lämpimämpää kuin läjän pikkumekkoja ja kirkasvärisiä hihattomia toppeja. Ostin siis läjän pidempihihaisia trikootunikoja ja -paitoja – kauniita, kyllä, mutta ei missään nimessä esim ulkoiluun sopivia. Talvenkin selvitin samoilla vermeillä, mutta uusi työpaikka vaati uuden työvaatekokoelman… Ja se kokoelma senkun kasvaa!

Mutta se, mikä sai minut tämän kirjoittamaan, oli eilinen keskustelu työkaverin kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana kaappiini ovat ilmestyneet seuraavat asiat:
* kirkkaanpunaiset kumisaappaat
* sadetakki, jossa on mustia pilkkuja punaisella pohjalla
* musta kevyttoppa-asu
* mustat goretex-lenkkarit

Eilen siis harmittelin sitä, ettei minulla ole säänpitäviä housuja, ja rupesin suunnittelemaan mustien sadehousujen tai vastaavien ostamista. Huolestuttavaa – onko minusta oikeasti tulossa niin vanha, että ostan *kuiskaa* k ä y t ä n n ö l l i s i ä vaatteita? Vai onko tämä nyt sitä sisäisen vantaalaiseni löytämistä… Mutta nyt pitää lopettaa ja kiirehtiä katselemaan kerrastoja ja niitä säänpitäviä ulkoiluhousuja ennen työpäivän alkua.