Tarantinon uusin, huh huh. Virheitähän elokuvassa oli siis älyttömästi mutta mitä siitä kun raina on itsessään niin viihdyttävä että meinaa teatterin penkiltä tippua.
Tarantinon filmithän on kaikki intertekstuaalisia ilotulituksia, mutta tämä oli sitä oikein alleviivaten; itse asiassa koko leffa taisi kertoa ihan yhtä paljon koko taiteenlajista kuin se kertoi natsien jahtaamisesta. Ja viittauksia löytyi tuhkimosta Romeoon ja Juliaan.
Roolivalinnat osui nappiin: Pitt oli loistava ja Mike Myers huikea kokonaisen kymppiminsan, jonka sai olla vauhdissa. Puhumattakaan naisosista, joihin Tarantino onnistu aina valitsemaan aivan täydelliset tapaukset. Eniten mä tykkäsin kuitenkin kielivalinnoista. Mikä omituisinta, pystyin seuraamaan lähes koko leffan ilman tekstityksiä, mun suht sujuvalla ranskalla ja vajavaisella saksalla.
Toinen ihan nappiin mennyt suoritus oli kuvaus, joka ois ollu vielä parempi ilman leikkauksen tunarointeja. Mut nyt mua kiinnostaa tietää, mikä oli se kymppiminsan pätkä jonka Tarantino lisäsi leffaan Cannesin jälkeen. Taidan kääntyä tässä ystäväni Kuukkelin puoleen…:)
Niin ja sitten ne musiikit. Harva ohjaaja osaa valita niin täydellisesti kohtauksia boostaavaa meininkiä. Erityisesti linkit korttipelin nimien ja musiikin välillä…siis aivan jotain huikaisevaa tarinansidontaa.
Me likes. Voisin melkein yhtyä leffan viimeisiin vuorosanoihin. En kuitenkaan vielä, koska Tarantino tekee toivon mukaan VIELÄKIN parempaa.