Äksöniä raiteilla

Eilen työmatkalla tarkastajat iskivät lähijunassa. Mun vaunussa narahti sitten eräs mies, ja loppumatkan saikin kuunnella asian etenemistä. Tyyppi oli ilmeisesti venäläinen, nimeltään sejase ja syntymäaika xxxx60-?. Henkkareita, ei passia, kela-korttia, kirjastokorttia, pankkikorttia, ajokorttia eikä mitään muutakaan löytynyt mistään ja tarkastajat soittelivat poliisille ja eihän sieltä mistään tietokannoista ketään noilla tiedoilla löytynyt. Jannu itse istuskeli tyynen rauhallisena ja väitti että olisi ostanut lipun mutta lipunmyyjää ei tullut. Kas kummaa ettei tullut, kun ei ollut edes lipunmyyntivaunu. Suomea se kuitenkin puhui ja tuntui ymmärtävän varsin hyvin.

Siinä vaiheessa kun itse jäin pois, tarkastajat olivat jo soittaneet poliisin hakemaan kyseistä jänistä Keravalta. Taisi vaan olla niin, että mies oli jänis ylipäätään Suomen rajojen sisällä, ja mua ihmetytti miten kauan tarkastajilla kesti hoksata, että ne oli tekemisissä mahdollisesti laittoman maahanmuuttajan kanssa.

Niin, sillä miehellähän kaiken lisäksi oli rahaa että olisi voinut ostaa lipun. Aika noloa, jos kärähtää laittomasta maassaolosta pummilla matkustamisen takia.