Tapahtui eilen n. klo 20:
P: Läheppä baariin.
Minä: Eikun ajattelin että jos sittenkin jäis kotia. Ihan vaan että edes yhen viikonlopun ois riekkumatta tuolla kylillä. Huomenna ois sitte pirtee olo ja lähtis heti aamusta reenaamaan ja sitten sais kotonakin paljon aikaan.
P: Lähe nyt kuitenkin. Reenata ehit maanantaina, ja kuka ny sunnuntaisin mitään järkevää kotonaan tekee? Sullon vinkkuu kaapissa, siitä vähän pohjiksi, ryököt päälle, lilaa luomeen ja menoksi.
Minä: No voishan sitä kävästä yhdellä vaan. *kaivelee vinkun kaapista*
*PLOPS*
P: Anna mennä koko pullo vaan. Turha sinne jääkaappiin on puolikkaita jättää, tissuttelet kuitenkin ens viikolla ne menemään, vedä rehellisesti kerralla!
Minä: No okei, mut baarissa en sit juo ku vettä vaan. Mennee rahatki.
P: Mitä sitten, sullon palkkapäivä ens tiistaina. Johonkin yhtä turhaan työnnät ne rahas kuitenkin.
Minä: Onhan se tietennii niinni. Mutta ei tästä nyt pääse lähtee kun ei oo sopivia vaatteita, kaikki vyöt on väärän värisiä eikä tää paita mätsää mun kenkiin. Mä jään cityilemään kotia…
P: Kuinka usein sä itekään katot millaset kengät jollai miehellä on? HÄ? Et koskaan, tunnusta pois. Se on ihan sama mitkä releet sä vetäset päälles. Sitä ihteensä ne ihmiset on siellä baarissa joka tapauksessa ettimässä, ei niitä kiinnosta onko sulla punanen vai musta paita päällä.
Minä: Otetaan sitten siltä kannalta että lähetään tyttöjen kans vaan tanssimaan.
Baarissa. Noin klo 01.00
P: Ääh, paskaa musiikkia, tanssiminen on typerää perseenketkutusta. Sä näytät sammakolta tehosekottimessa, keskity ny siihen juomiseen.
Minä: Katos, komia mies tossa, meniskö jutteleen.
P: Ei maksa vaivaa, sillon kuitenki muija tai se o muutenvaan mielenvikane. Otappa pari neuvoa-antavaa vielä, juot samalla ittes kauniimmaksi. Ehkä sitten lohkee. Tai jos ei lohkee nii aina voi soittaa
eksälle. Tai laittaa kännitekstarin sille hoidolle ja avautua vähän niin olo paranee.
Minä: Niinno, onhan noita säätöjä tarpeeksi, ei kannata uusia hommata. Mut tekstaria en kyllä laita, hävettää aamulla.
P: Eiku laita nyt. Eihän sitä tiiä vaikka se lämpenis.
Minä: Yks juttu on kyllä pitäny sille sanoa jo pitkään *näpyttää puhelinta*. Eihän se nyt haittaa jos yhen viestin kirjottaa, tiiä vaikka se vastaa.
”Viesti on lähetetty”
Klo 02.30.
Minä: Nyt on kyllä juotu tarpeeks ja väsykin painaa. Pakko lähtee kotia.
P: Mene kuitenki ählypizzan kautta, ettei oo aamulla huono olo.
Minä: Ei roskaruokaa, saa reenata viikon että aineenvaihdunta on taas kohillaan. Ja huomenna on turvonnu ku plussapallo.
P: Mitä se yks pizza tässä konkurssissa enää vaikuttaa?
Minä: No jos sen tolta kantilta ajattelee…Mutta huomenna aion olla ahkera, kirjotan sitä rästiin jäänyttä esseetä, en avaa nettiä enkä telkkua.
P: Mut sunnuntaihan on lepopäivä, käyt Makuunilta hakemassa leffan ja karkkia, rentoudut vähän.
Minä: Niin….
*Pimeys laskeutuu*
Heräsin klo 8.00 omasta sängystä (sentään, onneksi) päiväpeiton päältä ilman rihmankiertämää. Tiskipöydällä puoliksi nakerrettu pizza. Kukkarossa matti. Puhelimessa ei viestiä, mutta yksi vastaamaton puhelu, vuosien takaiselta eksältä.
Vuoden pohjanoteeraus.