Hyvät ihmiset. Älkää valehdelko toisillenne. Ilkeäkin voi olla, mutta valehdella ei saa. Loppujen lopuksi minä olen se, jolla on selkärankaa. Minä tuuliviiri, enpä olisi itsestäni uskonut. Ehkä äitiys muuttaa ihmistä, mutta ainakin nyt tiedän millaisessa ympäristössä en halua lasta kasvattaa.
Tästä ja nyt alkaa se elämä, joka mun olisi pitänyt saada jo vuosi sitten. Tämä ei ole enää yrittämisen arvoista, ei edes pojan takia. Tai oikeastaan, juuri pojan takia. Yritän muistuttaa itselleni, että olen ennenkin aloittanut tyhjästä. Ei siitä edes niin kauhean kauaa ole, viisi vuotta vasta. Ja sitä paitsi, ei tässä viidessä vuodessa kovin korkealle olla noustu, joten kovin korkealta en tipahdakaan.
Tuleville vuosille mulla ei ole juurikaan odotuksia enää, ei muuta kuin että löytäisin mielenrauhan.