Tänään mä olen vain leijunut. Leijaillut ympäriinsä töissä ja bussissa ja junassa. Havahduin joskus yhden aikaan kun tajusin että olin epähuomiossa tehnyt kaikki omat ja muidenkin rästihommat ja lounas oli unohtunut syödä.
Kotimatkalla mietin että millonkahan mulla on viimeksi ollut tällainen olo… on siitä nyt jo lähestulkoon pari vuotta aikaa. Se olo ei saanut kovin ylevää päätöstä tosin. Nytkin mun järki huutaa että ”EIIIIII” ja kysyy what are the odds ja entäs ne harmaat alueet, mut se toinen puolisko muistaa myöhään illalla kuulleensa unisena sanat ”älä laita mulle viestiä nukkumaanmennessä jos et halua että mä soitan perään”.
Mä en ihan tällaista päätöstä mun blogille odottanut. Vaikka veikkauksen jokerikin aina toitottaa että elämä voi muuttua. Ehkä se sitten voi, mut se jää nähtäväksi.Lopputulosta en tule tänne enää kertomaan, kävi miten kävi, koska päätin jo kuukausi sitten lopettaa tän kirjottelun jouluun. Sitä paitsi kaikki menestysleffatkin päättyy epävarmuustekijään; jonkinlaiseen cliffhangeriin, jolla jätetään ovi raolleen kakkososaa varten. 🙂