On se jännää kuinka koulutuspäivien jälkeen voikin olla näin rättiväsynyt. Olo on kuin moukaroidulla piñatalla (mutta ei huonossa mielessä, koska moukaroijat olivat tyytyväisiä ja piñatakin avasi itsestään uusia ulottuvuuksia…). Nyt kun teen ns. normiduunia kahdeksasta neljään, en ole vielä kolmen kuukauden aikana – koulutuspäiviä lukuun ottamatta – ollut kertaakaan niin uupunut kuin kahdeksan tunnin opetuspäivinä amiksessa. Sitä ihmettelee, miten opeduunia on edes jaksanut tehdä viimeiset vuodet. Ehkä mun on vaan pitänyt hankkia eri perspektiivi että oon voinut huomata, miten raskasta opettaminen on, tai sitten opet on vaan niin tottuneita ja turtuneita siihen työn rankkuuteen, ettei ne halua ajatella sitä sen kummemmin. (apråpåå, siinäpå syy siihen miks minäkin olen oppinut juomaan viinaa lahjakkaasti: itsesuojeluvaiston pohjalta lähtevä tosiasioiden kieltäminen…). Viime aikoina on tosin välillä tullut ikävä sitä, että saa mennä torstaiaamuna nuokkuvien vanhalle viinalle tuoksahtavien levyseppä-hitsaajien eteen ilmoittamaan että ”huomenta murmelit, pidetäänkö sanakoe”…Mutta sit aattelen että nyt ei sentään tarvii olla kuin korkeintaan 3-4 päivää kuussa tillin tallin työpäivän jälkeen.
Hmmm. Kaikissa duuneissa on puolensa. Huomisen jälkeen on kyllä pakko nukkua parit kunnon yöunet; muuten viinanjuonti perjantaina Santalahdessa voi olla katastrofaalinen idea.