Olin tulossa duunista himaan ku radiossa joku soitti biisin, josta tuli ihan älyttömät fläsbäkit muutaman vuoden takaa. Sit mä rupesin ajattelemaan eksää ja sitä miten ikävä mulla on sitä ystävänä, ihan syystä että me ei olla pidetty yhteyttä eikä puhuttu varmaan noin puoleentoista vuoteen. Sitten ajattelin nykyistä elämäntilannetta ja uskomattomia ihmissuhdekuvioita, joita tässä nyt on viimeisen vuoden aikana käyty läpi. Musta on oikeesti joko tullut ihan helvetin kranttu tai sitten mulla on pahimmanlaatuinen parisuhdeahistus. Ihan OK tyypeissä tuntuu olevan ”vikaa”, ja treffit jää liian usein vaan siihen yhteen kertaan, ku ei vaan huvita. Mut jos mä nyt saisin toivoa, niin nyt voisin ottaa sellasen tyypin joka olis suurin piirtein seuraavanlainen paketti: 😉
-Samanlainen huumorintaju ja yhtä terävä äly kuin eksällä. Pitäs olla yhtä rauhallinen, kykeneväinen tekemään kompromisseja ja neuvottelemaan yhteisistä asioista ja pitäis olla yhtä kunnioittava naisia kohtaan, jämpti ja johdonmukainen.
– Toiselta ”eksältä” ottaisin seksuaalisen vetovoiman ja hmmm… taidot.
– Henkilöltä x ottaisin ajatusmaailman ja elämänarvot.
– Henkilöltä Y ottaisin rennon elämänasenteen ja liikunnallisen elämäntavan.
Jooooooh, no saahan sitä toivoa. Ulkonäöllisesti se sais tietty olla omanlaisensa sentään. No niin, kuka ilmottautuu? Hopi hopi! No mutta onneks mä olen tyytyväinen olooni vaikka tuota tilausmiestä ei löytyskään. En onnellinen, mut tyytyväinen. Se on muuten jännä juttu tuo onnellisuus miten suhteellista se on. Jos aattelee tästä tasan vuoden taaksepäin niin silloinen fiilis oli suunnilleen tuhanteen potenssiin verrattuna nykyiseen. Mut jos ajattelen tasan kaksi vuotta taaksepäin niin nykyistä olotilaa vois hyvinkin kutsua onnelliseksi, jossei nyt suorastaan euforiseksi.
Joo, on se jännää. 😀