On jo pitkään pitänyt kirjoitella tästä aiheesta joten nyt seuraa paljon avautumista. Lähtötilanne itselläni oli 57 kiloa ja tänään neuvolalääkärissä lukema pompsahti sit viimein ihan uusille kymmenluvuille vaa’an näyttäessä 70,7 kiloa. Eli pyöreästi 14 kg on tullut painoa, ja laskettuun aikaan on vielä 3 viikkoa. Jos lasketaan optimistisesti, että lapsi painaisi jopa 4 kg ja istukka sun muut härpäkkkeet sen 2 kg, se tarkoittaa että mulla on 8 kiloa puhdasta laardia karistettavana synnytyksen jälkeen. Olettaen siis, ettei sitä enää tule lisää, mikä on varmaan turhaa toivoa, koska reilussa viikossakin painoa oli tullut 1,5 kiloa lisää. Turvotusta tuo ylimääräinen ei ole, se ollaan neuvolan terkkarin kanssa yhdessä todettu. 8 kiloa on enemmän kun on ikinä tarvinnut pudottaa, ihan törkeän paljon. Jos tulee sitäkin enemmän, esimerkiksi 10 kiloa, voi multa päästä itku kun synnäriltä kotiudun.
No, tänään sitten mietin miksi mun paino vaan nousee ja nousee. Koko raskauden ajan olen syönyt niin kuin ennenkin, en ole herkutellut yhtään enempää, jos en ole toki karpannutkaan. Alkoholikin on jäänyt pois, enkä ole koskaan roskaruoan ystävä liiemmin ollut. Määrällisesti ruoka on pysynyt keskiraskautta lukuun ottamatta myös entisellä tasolla. Ei syynä voi olla treenin puute, koska läpi koko raskauden oon treenannut määrällisesti saman verran kuin ennen raskautta, 4-5 kertaa viikossa. (Välihuomautuksena sanottakoon, että nämä 2 viikkoa jotka olen ollut äitiyslomalla, olisin ihan hyvin voinut olla töissä ja vielä enemmän vituttaa se, että kaikki duunissakin sanoivat koko ajan miten onnellinen saan olla kun jaksoin olla loppuun asti töissä. Vitut, sanon minä, se ei ole onnesta kiinni: raskaus ei ole mikään sairaus ja se että jaksaa tehdä normaaleja asioita on ihan sen ansiota miten hyvin itseään hoitaa, syö ja liikkuu. Multa ei heru yhtään sympatiaa milloin mistäkin pikkukolotuksesta saikuttaville raskaana oleville).
Nii palatakseni asiaan. Tajusin sitten, että on 2 juttua joita en osannut ottaa huomioon. Eka on se, että raskausaikana aineenvaihdunta hidastuu. Menemättä mun ruoansulatuksen toiminnan yksityiskohtiin voin kertoa että simppelin laskutoimituksen jälkeen arvioni oman aineenvaihdunnan laskusta on noin 70%. Toinen juttu on se, että vaikka treenaa määrällisesti yhtä paljon, treeni ei vain ole kovin tehokasta. Ja se ei ole tehokasta siksi, että liian korkeat sykkeet heikentävät istukan toimintaa. Vaikka mä vihaan näitä tulleita kiloja, en vihaa niitä niin paljon että leikkisin vauvan hyvinvoinnilla treenaamalla liian kovaa. Tästä loppupäätelmänä vois sanoa, että ainoa keino hallita painonnousua on syödä vähemmän, mutta se ei olekaan niin helppoa kun kroppa on tottunut tiettyyn ateriarytmiin.
Ja miks tämä koko juttu niin suunnattomasti mua vituttaa? Ei sen takia, että pelkäisin jääväni 10 kiloa läskimmäksi. Toivon, että jossain vauvanhoidon ja nukkumisen välissä mulla olis aikaa ja energiaa kurittaa tuota spinnipyörääni. Toivottavasti mun rahat myös riittää siihen, että saisin kodinhoitajan edes kerran viikossa vahtimaan lasta niin että pääsisin salille tai muuten vaan vetämään niin kovan rääkkilenkin että meinaan oksentaa. Kilojen pudottaminen ei mun kohdalla ole omasta halusta tai viitseliäisyydestä kiinni – ainoa mikä sitä voi hidastaa on se, että vauva vaan menee sitten kaiken edelle. Mutta se vituttaa, että miehillä on otsaa valittaa naisille niiden vauvakiloista. Ei se saatana ole niin yksiselitteistä, että ne tulee makaamalla perse homeessa sohvalla. Raskauden aikana ei päde se ”syö vähemmän, liiku enemmän”-mantra, eikä niiden kilojen pudottaminen ole muutenkin vaikeana vauva-aikana niin helppoa. Omalla kohdallani ei onneksi ole kukaan vielä päätään aukonut mutta voi olla että jos joku niin erehtyy tekemään, tulee avokämmenestä.
Ei mulla muuta.