Yritin lukea yhtä kasvatuspsykologian tenttikirjaa ja epätoivoisesti ymmärtää, mistä motivaatioteorioissa on kyse. Sitten yhtäkkiä se aukesi että hoplaa, tämähän on pelkkää käyttäytymistiedettä, jonka kyllä tajuaa kun miettii ihmisten baarikäyttäytymistä ja heruttamiskuvioita. Siis jotain hyötyä baareissa ravaamisesta on kuitenkin =).
Kyseessä oli siis suoritusmotivaatioteoria, jossa oppimisen motivaatiot luokitellaan sen mukaan, onko toimijalla lähestymismotivaatio vai välttämismotivaatio. Lähestymismotivaatiolla varustettujen ihmisten oppimistilannetta ohjaa onnistumisen toivo, kun taas välttämismotivoituneilla ihmisillä sitä ohjaa epäonnistumisen pelko. Vähän niinku optimistit ja pessimistit, you get it?
No sitten kun lähetään tekemään tai opiskelemaan jotain asiaa, niin toiminnan tapoihin ja tehokkuuteen vaikuttaa myös kaksi asiaa 1) onnistumisen subjektiivinen todennäköisyys (miten aikaisemmin on sujunut samankaltaisissa tilanteissa), 2) yllykearvo (miten kukin arvostaa toiminnan lopputulosta). Näiden suhde on kääntäen verrannollinen eli jos jokin asia on helppo saavuttaa, sen yllykearvo on pieni, mutta jos jokin asia on vaikea saavuttaa, sen yllykearvo on suuri. Siis voi heruttaa ihmistä, jonka tietää olevan helppo ja ns. todennäköisesti saavutettavissa, mutta se onnistuminen ei sitten anna minkäänlaisia kiksejä. Tai voi heruttaa ihmistä, joka on haasteellinen ja lopputulos on epävarma, mutta jos onnistuu niin siitä saa isommat kiksit.
Jos sit saa helpolta ihmiseltä pakit, se vituttaa enemmän kuin se että sais tosi haasteelliselta hottikselta pakit, koska se todennäköisyys saada se hottis oli alun alkaenkin suht huono.
No niin. Eli ihmisiä on olemassa kahta laatua. Ne, jotka suhtautuu oppimiseen (tässä tapauksessa heruttamiseen) välttämismotivoituneesti, valitsee herutuksen kohteekseen joko rumia ja helppoja tai sit tosi übervaikeastisaatavia tyyppejä. Silloin pyritään niinku minimoimaan epäonnistumiset (koska sehän ei ole paha epäonnistuminen jos saa pakit ihmiseltä joka oli out-of-range ylipäätään…) Lähestymismotivoituneet ihmiset puolestaan heruttaa niitä suht hyvännäkösiä ihmisiä, ja siispä herumisen todennäköisyys on suhteellisesti kaikkein epävarminta. Ne, ketkä poistuu baarista daami tai miesseuralainen kainalossa, on varmaan enimmäkseen noita välttämismotivoituneita ihmisiä. Lähestymismotivoituneilla on kai sitten parempi itsetunto, koska ne ei tyydy mihin vaan, vaan ne heruttaa just sellasta mihin uskovat taitojensa ja viehätysvoimansa riittävän.
Daah. No nyt ainakin ratkesi syyt ja motivaatiot omien ihmissuhdekuvioiden taustalla.
Ai niin, suoritusmotivaatioteoriaa voi laajentaa minäpystyvyyden ja flow-kokemuksen käsitteillä. Niistä taas aukeaa uudet parisuhdeteoreettiset jutut mutta siitä enemmän huomenna.