Rästilista

No niin. Tulipahan tangottua ja talkoiltua koko vuoden tarpeiksi. Ei korkeakulttuuria alvariinsa jaksais, mutta onhan oikeilla soittimilla soitettu tango henkeäsalpaavan hienon kuuloista. Tampere oli pärjännyt hyvin ilman mua ja saa jatkossakin pärjätä, koska minen jaksa niitä VR:n runkkareita ketkä saa junan myöhästymään 20 minuuttia välillä Korso-Tikkurila. Jotta ensi kerralla menen bussilla tai en mene ollenkaan.
Virkavaltaan en reissulla muuten törmännyt ja parempi niin.

Mietin tässä, että oon ollu sinkku tasan 1 vuosi ja 4 kk, jona aikana olen saanut kaksi treffikutsua, ja molempiin vastasin myöntävästi. Elon laskuopin mukaan siitä tulee yhdet treffit per 8 kk. Moon liekeissä!!!
Paitsi että toisen kanssa sentään tapailin vuosi sitten noin kuukauden ennen kuin myönsin itselleni, etten halua mitään laastaria.

Täytynee alkaa itse aktiivisemmaksi. Vois ottaa tähtäimeksi vaikka talon marraskuiset pikkujoulut, josta luulisi puolivallattomia poikamiehiä löytyvän. Kuormasta syönti on kyllä arveluttavaa ja vastoin mun periaatteita (ihan kuin niitä olisi olemassakin…).

Junan 20 minuutin myöhästyminen aiheutti muuten sen, että mulla oli aikaa keksiä itselleni pitkästä aikaa viisivuotissuunnitelma. Koska se on raakile, se on ranskalaisessa muodossa. Eli viiden vuoden kuluessa aion:

-hommata peltoauton ja ruveta ajamaan rallia
-opetella surffaamaan ja tanssimaan argentiinalaista tangoa
-hankkia lentolupakirjan
-ja rahat siihen voittamalla lotossa (kunhan joku ensin kertoo mulle ne oikeat numerot; varmaa tietoa otetaan siis vastaan)
-olla tapailematta poliiseja, palomiehiä, rajavartijoita,tullimiehiä, portsareita, upseereita taikka muita armeijatyyppejä, turvatarkastajia, järjestyksenvalvojia tai ketään muutakaan turva-alalla työskentelevää
-pelastaa maailman
-löytää (toivon mukaan) ihmisen, joka ymmärtää että tavoitteiden saavuttamista tärkeämpää on se, että niitä ylipäätään on.