Duunikaveri sai potkut tällä viikolla. Sitä kyllä osasin odottaa, mut jotenkin surkeeta se on. Kaipa se siitä tokenee, ei se oikein viihtyny täällä etelässä muutenkaan.
Niin ja nyt kun ahistaa taas tää saamattomuus niin asialle pitäs tehä jotain. Kaveri mesessä väittää ettei se ole naiselle temppu eikä mikään. Käski mun kirjottaa profiiliin että ”no mainihet vielä, että reenaat lärpättimen lihaksistoa säännöllisesti ja että tykkäät *PIIIIIP*. Johan on ihme jos ei ala uroot löytämään itseään tiksistä”. Eikä tarvinnu edes mainostaa, ku pääs eilen nakkisämpylään 🙂 Tosin MITÄÄN EI TAPAHTUNUT, joten saamaton olen edelleen.
Tajusinpa sitten samaten miks mun arki on tuntunut jotenkin junnaavan paikoillaan. Multa on jo pitkään puuttunut se yllytyshulluus ja seikkailumieli, jonka ansiosta noin 5 vuotta sitten mun elämä oli aika huikeen värikästä. Aikuistuminen, ”oikea” työelämä ja vastuun ottaminen on tehnyt musta tylsän! 🙁 Vois ehkä kesällä repästä jotenki, lähtee taas yksin reissuun vaikka kiertämään Itä-Eurooppaa. Tai edes lakata ottamasta itteensä ja uraansa niin pirun vakavasti. Miks mun pitäs hommata omistusasunto ja parisuhde ja liuta kakaroita vaan siksi kun kaikki mun kaverit tekee niin? Miks pitäs edes väkipakolla vääntää mitään duunia, jos siitä ei tykkää (vaikka omastani tykkäänkin)? Ei kai herranjestas vastuunkantaminen ja aikuisuus tarkoita sitä, että tekee kaiken niin kuin muutkin vaan siksi että se on ”normaalia” ja sitä odotetaan?!?
Mä aloitan Operaatio Suursiivouksen ja ruppeen häröilemään enemmän!