Alakerrassa on kämppä, jossa näyttää maatasossa oleva ”parveke” siltä, ettei siinä kämpässä ole asuttu ainakaan vuoteen. Verhot on ikkunan edessä ja ikkunalaudoilla olevat kukat on aivan kellastuneet ja kuihtuneet. Pölyistä kuin ullakolla näyttäs olevan. Ovessa on kuiteski nimi jotta luulis tuolla nyt jonkun asuvan. Karseeta, mutta mietin että pitäsköhän tuosta oikeesti ilmottaa jonnekin…
Salilla eilen joku tytsy makas vapisten pukkarin lattialla alusvaatteissaan ja no mä ehin just ajatella että onkohan se reenannu vähän liikaa ja pökränny siihen, niin joku meni sitä läpsimään ja huomattiin että sillä oli epilepsia-lappu ranteessa. Oli muuten eka kerta kun näin kyseisen sairaskohtauksen, melko karua.
Rupesin vaan miettimään, että mitäs jos itelleki sattuu jotain, niin miten helvetissä sitä apua sinkkuna saa? Mulla nyt ei ole sairauksia eikä akuuttia kuolemanvaaraa, mutta kun tunnetusti suurin osa onnettomuksista ja vahingoista sattuu kotona. Eihän muakaan kukaan kaipais kun ei mun luona ketään koskaan käy. Äiti saattas ihmetellä miksen vastaa puhelimeen, mutta sekin on tottunu siihen koska oon usein salilla kun se soittaa. Että varmaan mä kuolen tänne kämppään yksikseni ja kahden viikon päästä siitä joku löytää mut täältä. Kerrassaan valoisa tulevaisuus siis.