Jepjep. Kävin tänään pitkästä aikaa uimassa. Pidin ihan tarkoituksella taukoa yli kolme kuukautta, jotta olkapään rasitusvamma ehti kunnolla parantua, se kun vaparissa tuntui oikein erityisen ilkeältä. Ekat 500 meni kuin ois siirapissa uinut, käsistä oli kestovoima kadonnut kokonaan =(. Mut nyt pari tuntia reenin jälkeen hartioissa on huikeen hyvä tunne, mikä taas muistuttaa siitä miksi uiminen pitää edelleen säilyttää osana viikko-ohjelmaa. Eikä edes spinnisalilla pää tyhjene samaan malliin kuin kaakeleita tuijotellessa. Paitsi että oli siellä hallissa muutakin tuijoteltavaa, siel oli joku *lääh* uimahyppääjä, josta mä en meinannut saada silmiäni irti. *KUOLAUS*
Sitte ku tuli kotiin, piti pitkästä aikaa ihan itkeä tuhertaa. Tuli vaan semmonen tunne, että olis niin ihana saada koskettaa jonkun ihoa. Mulle ei itselle ole niin tärkeää olla halittavana, mutta ku että sais hipeltää jonkun lämmintä selkää tai hieroa hartioita tai ihan mitä vaan. Voi olla, että mulla on vaan niin ikävä tuttuja naamoja… homma karkas käsistä kun puhuin viikolla tunnin veljen kanssa ja tajusin etten ole nähnyt sitä sitten joulun. Tänä viikonloppuna piti alun perin mennä Kajaaniin mummon 70-vuotispäiville, ja oisin samalla nähnyt veljeäkin. Tänään jopa ajattelin, että jos olisin duunin jälkeen lähtenyt sittenkin ajelemaan, mutta järkeehän siinä ei ois ollu. 8 tuntia sinne, nippanappa lauantain ois siellä ehtiny olla ja sunnuntaina ois taas pitäny ajella takaisin. Eli nyt sitten istun himassa viikonlopun, mietin paskaa elämääni ja huomenna ajelen turhautuneena Tiksi-bilistä. Luultavasti koko viikonlopun jännittävin hetki tulee olemaan lottoarvonta. No mutta, sellasta se joskus on.