Minuun iski jo muutama vuosi sitten valtava hyväntekeväisyysvietti. Lahjoitan rahaa joka kuukausi parille hyväntekeväisyysjärjestölle ja kertaluontoisesti silloin tällöin muihinkin järjestöihin kympin tai pari. Luovutan säännöllisesti verta, minulla on jo vuosia ollut elinluovutustestamentti ja harkitsen nyt luuydinluovutusta. Viime viikolla aloin miettimään ruumiin testamenttaamista tieteelliseen käyttöön. Siksipä olikin hienoa, että City antoi ohjeet tähän uusimmassa lehdessään. Olisihan se hienoa, että sentään ruumiillani olisi jotain annettavaa tieteelle, kun elossaoloni aikana tuon alan tieteet eivät varsinaisesti ole olleet vahvin puoleni. Toisaalta en ole varma synkkaako elinluovutustestamenttini yhteen tämän kohteen kanssa. Pitänee selvittää asiaa. Toki asiasta voisi myös neuvotella ensin perheen kanssa. Äitini ei välttämättä innostuisi. Varsinkaan, kun hän ei ymmärrä edes rahalahjoitusteni päälle, kun ovat kuulemma vain pisara meressä. (Minä olen eri mieltä, sillä pienistä pisaroista se merikin koostuu. Tuhannen ihmisen kuukausittain lahjoittama vitonen tarkoittaa kuitenkin jo kuuttakymmentätuhatta vuodessa, joten pienelläkin panoksella on mielestäni iso merkitys.) Loppujen lopuksi äitini taitaa kuitenkin olla pienin murheeni tässä asiassa. Jos nimittäin minulle suodaan pitkä elinaika, niin hänen ei pitäisi olla täällä enää minun ruumiini kohtalosta kiistelemässä, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Ehkä tämä on kuitenkin asia mistä jokainen päättää ihan itse ja toisaalta jos kuolemani hetkellä, joku omaisistani päättäisi ruumiini kohtalosta toisin, kuin itse olisin halunnut, täytyy hänenkin valintaansa kunnioittaa. Jokaisella on varmasti syynsä. Loppujen lopuksi ehkä kuitenkaan neljännes vuosisadan eläneen tytön hupakon ei ole vielä kaikkein ajankohtaisinta miettiä näitä asioita. Harkinta-aikaa siis on vielä runsain mitoin. Toivottavasti. 🙂
