Se on aina se paras kysymys. Sen voi kysyä aina ja siihen on monesti vaikea vastata.
Lähinnä nyt olen ajatellut sitä, että miksi rupesin kirjoittamaan näitä turahduksia tänne. Sitä että miksi olen nyt tässä on kyllä tahkottu jo, mutta siitä ehkä vähän myöhemmin.
Ensinnäkin kirjoittaminen on terapeuttista. Rupesin erinäisten lähteiden suosituksesta pitämään kriisin alkuvaiheessa päiväkirjaa ja toki juttelen asioista perheen, ystävien ja ammattilaisten kanssa, mutta kaikki edellämainitut tahtovat keskittyä akuuttiin tilanteeseen. Joka kerta kun saa ajatukset ja tunteet puristettua lauseeksi, asia pienenee hieman. Lisäksi kun pakottaa itsensä tarkastelemaan asioita vähän laajemmin, luottamus siihen, että asiat on kunnolla käsitelty, kasvaa.
Toinen syy liittyy yleisesti tällaisen nettitutustumisen ongelmiin. Sitä huomaa hakevansa jotain uutta lähes kouristuksenomaisesti. Tuntuisi että tämä vähän lievittää kramppeja 😉 Olen saanut hienon mahdollisuuden määrittää suhteeni perheeseeni, läheisiini ja itseeni uudelleen ja olisi sääli tuhlata sitä vähemmän tärkeisiin asioihin. Kaikki on nyt sentään erittäin hyvin.
Sitten tietenkin voi kysyä, että miksi ei. Huomasin tuossa pohtivani aika tarkkaan, että mitä tietoa laitan tähän profiiliin. Olen harrastanut paljon joukkuelajeja ja ”päälajini” on siinä määrin harvinainen että käytännössä kaikki harrastajat tietävät vähintään nimeni ja useimmat tuntevat naaman. Päädyin poistamaan lajin nimen profiilista kun se ei kuitenkaan valtaosalle sano mitään. Se pani kuitenkin miettimään että miten tämä profiili sitten eroaa todellisuudesta jos kerran kaikkea ei voi paljastaa. Ajatus oli kai että pitäisi enemmän keskittyä muutaman virkkeen mainosviesteihin sisältäen parhaan uskottavan kuvan itsestä. Eihän sellainen voi koskaan millään hyödyllisellä tavalla kuvata yhtään ketään. Päätin lisätä lajin takaisin ja kuvata itseäni jollain edes vähän aidommalla tavalla. Aikaahan tässä on loppuelämä 🙂