Elikkä miksi se liitto karahti karille. Kirjoittelen tässä tietenkin omaa näkemystäni asioista ja ymmärrän että kolikolla on kaksi puolta. Tämä on nyt kuitenkin niin objektiivista kuin minusta irtoaa ja se ei kuitenkaan voi koskaan olla ”tarpeeksi objektiivista” ex-vaimon kannalta.
Ensinnäkään se ei tietysti ole yksinkertainen asia ja suhteen dynamiikan toimimattomuus ei tietenkään voi koskaan olla pelkästään toisen syy.
Aivan toinen asia on sitten mitä sen seurauksenta tekee. Lopussa ilmeni että ex-vaimo oli minulle uskoton käytännössä koko yhdessäolon ajan. Vajaan kahden vuoden liiton jälkeen oli ollut yksi vakavampi juttu ja muutenkin ilmeisesti jonkin verran vähemmän vakavia sähläilyjä. Joka tapauksessa hänen itsensä asettamia rajoja ylitettiin ja näistä ei tietenkään puhuttu kotona.
Hän koki tulleensa laiminlyödyksi ja kantavansa liikaa vastuuta perheen arjesta. Kun esikoisen saapuminen näytti varmistuvan (alla kaksi keskenmenoa ja pari vuotta lapsettomuushoitoja), minulla oli opinnot pahasti kesken vaikka olinkin jo melkolailla tulevaa koulutusta vastaavassa työssä. Suoritin noi 2/3 opinnoista syntymää ympäröivän vuoden aikana työn ohella ja voimavarat olivat kotiin ehkä vähän vähissä. Lopputyön sain sitten aikaiseksi vasta tyttären syntymän kieppeillä pari vuotta myöhemmin.
Joka tapauksessa uskon että olennaisin syy on se että hän näkee kaiken viimeisien vuosien ulkomaankomennuksen samean linssin läpi. Kun yritys lähettää jonkun työntekijän ulkomaille, on ihan selvää että menestymispaineet ovat aivan toista luokkaa. Todennäköisesti myös matkustamista on aina enemmän. Näin myös meillä ja tämä oli kyllä tiedossa ja siitä keskusteltiin etukäteen. Hän halusi joka tapauksessa lähteä ja perusteli vieläpä sillä että saa olla pidempään tyttären kanssa kotona.
Yksinäisyys ja kotipaineet kuitenkin yllättävän nopeasti aiheuttivat hänelle masennuksen jota siinä sitten koitettiinkin hoidella. Minä tietenkin ajattelin että kunhan pääsee tuosta töihin ja saa itselleen mielekästä työtä, niin olo siitä paranee. Ja paranihan se.
Kaikenkaikkiaan koin hänen luonteensa kuin hän olisi ilmapallo, jota minä järkevänä ja tasaisena ihmisenä pidin maan pinnalla. Mutta niinä aikoina kun minulla ei ollut siihen resursseja (lapsettomuushoitojen aikana, ulkomaankomennuksen vaikeimpina aikoina), hän pääsi irti ja leijjui johonkin puun latvaan tai vaan taivaalle. Vasta jälkikäteen tajusin kuinka raskasta se ja väärin se oli.
Tekosyitähän nuo ovat, mutta tosiasia on, että koskaan ei ollut kysymys siitä että perhe ei olisi ollut prioriteettilistan ykkösenä. Prioriteettien toteuttamiseksi tehdyt valinnat eivät aina olleet optimaalisia. Se on taas jälkiviisautta.