Kai se voi näinkin alkaa. Elämän nopein suhde hajosi käsiin. Toinen pääsi rakastumaan ja en vaan pystynyt vastaamaan tunteisiin tyydyttävästi nyt. Todennäköisesti en ikinä. Vaikka olisin tietenkin halunnutkin. Loistomimmi kyllä kaikin puolin – en vaan rakastunut enkä enää koe olevani rakastumassa.
Toisen odotuksia ei kai voi vaan madaltaa. Tai siis ehkä voi vähän koittaa toppuutella, mutta nyt oli vaan niin suuri ero että päätin että on parempi laittaa pillit pussiin toistaiseksi.
Kaipa tämäkin oli sitten vaan koettava. En ole koskaan ennen jättänyt ketään. Ei kyllä ole mikään voittajan olo, mutta ainoa asia mitä oikeasti kadun on se että loukkasin häntä niin. Pitänee olla varovaisempi mitä signaloi.
Sinänsä koin saaneeni häneltä aivan valtavasti. Enää ei kouristele tuo seuran löytyminen sillä tavalla. Voin olla nyt vähän aikaa ihan rauhassa itsekseni (tai siis onhan mulla lapset 🙂 Enkä enää pelkää että joku satuttaisi minua. Kipu on väliaikaista ja ihmiset on tehty paranemaan.