Mä olen odottanut tätä niin kauan. Valmistuminen on lähellä ja elämä alussa, sitä olisi vapaa tekemään mitä huvittaa…
Ja mietin että mitä helvettiä.
Siitä on nyt neljä vuotta, kun elämä alkoi.
Intti loppui ja pääsin kouluun ja kaupunkiin.
Se oli hienoa.
Neljään vuoteen mahtuu uskomattomat määrät alkoholia, yksi ajan ja maailman pysäyttävä rakastuminen, monta sekavaa eroa, puoli vuotta englannissa, maailman paras työpaikka, tuhat naamatuttua ja jopa muutama hyvä ystävä, huuruisia ja yli-inhimillisen selviä hetkiä eri puolilla maailmaa, lukemattomat aamuyön jammailusessiot ja hiki treenikämpällä.
Siihen mahtuu kaikki mistä olen itsessäni ylpeä, ja kaikki ne asiat minkä kanssa on vain opittava elämään.
Muistoja ei pääse pakoon, eikä niitä sellaisenaan saa takaisin mutta
olen oppinut, että yritys unohtaa arvostamansa asiat on yhtä tuhoontuomittua, kuin yritys muistaa joku, ketä ei ole koskaan tavannut.
Neljään viime vuoteen mahtuu niin paljon elämää ja niin monta muistoa, että se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Ehkä muistan enemmän, kuin olen nähnyt.
Olen loppu ja sekaisin.
Ja vielä (ainakin) kerran on aloitettava kaikki alusta. Ainakaan nyt ei ole aika pysähtyä paikalleen. Vasta nyt oikeasti tarvitaan unelmia.