Blogi

Tähtivuorokausi 8 ; Keväällä.  1

Meitä on kolme, minä , hän ja Jameson.
Mietimme kevättä.

Auringon valo lisääntyy , lämpö lisääntyy, vaatteet vähenee, mikä voisi olla parempaa aikaa olla sinkku ?

Aina sinkkuilu ei ole kivaa. Joskus tekee mieli seksiä, tai onhan sitä ihan mukava saada säännöllisesti. Siksi on olemassa fuckbuddy.

Fuckbuddyn, eli petikaverin löytää helpoiten etsimällä. Sattumalta näitä suhteita syntyy harvoin, vieläkin harvemmin kuin rakkaussuhteita.

Ensin täytyy käydä läpi ne, joiden kanssa on pientä flirttiä. Ei kuitenkaan niitä, joiden kanssa flirttaillaan kunnollla. Petikaveri (PK) on kiva ja kiinnostava, mutta ei liian. Ihastuminen tai rakastuminen ovat asioita, jotka pilaavat parhaankin petikaverisuhteen. Siksi petikaveriksi täytyy löytää ihminen, jonka kanssa viihtyy, mutta jonka kanssa ei ikimaailmassa seurustelisi.

Hyvä PK ei ole mustasukkainen, vaan hänellä on omakin elämä. Te pidätte samanlaisista asioista sängyssä, ja osaatte keskustella, joskaan se ei ole välttämätöntä. Hyvän PK:n kanssa voi viettää yön vaikkei muuten olisi edes puheväleissä.

PK on monella tapaa parempi kuin perinteinen seurustelukumppani. Seurustellessa tulee aina eteen se hetki, kun toisen tekee armottomasti mieli, mutta toisella on virkkuutyöt kesken. Tai huono päivä. Tai unohdit käydä kaupassa kotimatkalla. Tai jotain muuta, väsymystä, päänsärkyä, työstressiä.
PK:n kanssa noita ongelmia ei ole. Kumpikin hoitaa omat kauppareissunsa ja työstressinsä, ja teillä on yhteistä vain lakanoiden välissä. Kohtaaminen tarkoittaa sitä, että vaatteet vähenee ( tai lisääntyy, mistäpä minä teidän tavoistanne voisin tietää) ja pidetään hauskaa. Aina.

Ja jos PK suhde on hyvä ja toimiva, kumpaisellakin voi olla useampikin PK. Kun joskus tekee mieli yhtä ja joskus jotain toista. Naisilla on joskus sellaisia aikoja, ettei seksi oikein onnistu tai kiinnosta. PK voi alkaa seurustelemaan, jolloin olet pulassa, ellet ole hankkinut ajoissa varamiestä.

Hyvä PK ei lauleskele muille teidän tekemisistänne. Ei ole kovin kivaa, jos PK ilmoittaa kännipäissään "ai no tunnenhan mä Sen, ollaan paneskeltu jo muutama kuukaus.. se se on aikamoinen.."

Jos PK on kaverisi, tuttavasi, työkaverisi, ja alat seurustelemaan, niin ystävyys kyllä loppuu jos kumppanisi saa tietää siitä, että hän on tutustunut sinuun lähemminkin. Tai näin olen kuullut käyneen.

Etenkin näin keväällä ja kesän kynnyksellä tekee mieli syliin (eli panettaa), joten PK on sinkulle aika näppärä hankinta.

Tänään onkin hyvä päivä aloittaa PK:n etsintä, jos sellaista ei vielä ole. Mieti valmiiksi kenelle ehdottelet, ja heitä pikkuhiprakassa vappuisa ehdotus ja katso onko onni myötä.

Jos häviät , homma menee kännin piikkiin - jos voitat , olet voittaja.
Ja voittajan on helppo hymyillä =)

Meitä on kolme , minä , hän ja Jameson.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)

Kirjoittaessani soi Neljä Ruusua : Missä vaan http://www.youtube.com/watch?hl=fi&v=RgZZ18lc3_s

Kommentoi kirjoitusta

Tähtivuorokausi 7 ; reissu Turkuun  1

Meitä oli neljä , minä , hän , VR ja ravintolavaunu.
Olimme päättäneet sivistää itseämme ja tutustua toisen kaupungin , Turun, kulttuuritarjontaan.
VR tuki meitä pyrkimyksissämme ja luotimme sen kykyyn pitää jano loitolla.

Päätös lähteä matkaan syntyi hetken mielijohteesta. Usein parhaat ideat ovat sellaisia , joiden keksimisestä toteutukseen kuluu korkeintaan kolme tuntia.
Pakkasimme tärkeimmät tavarat reppuun (hammasharja , passi ,ruokaa , ja lukemista) ja lähdimme asemalle.

Tavoitteena oli päätyä seuraavaan junaan , joka veisi meidät tutkimusmatkallemme.
Tehtävä yksi ; lippujen hankkiminen . Se oli aika helppoa ; kortti koneeseen , lähtöasema ja määräasema , matkustajien lukumäärä.

Tehtävä kaksi ; oikean junan löytäminen ja siihen pääseminen. Sekin oli helppoa. Ehkä siksi , että tässä vaiheessa koneistossa kiersi lisäaineeton veri.

Tehtävä kolme ; ravintolavaunun löytäminen.

Arvatkaa vaan , oliko junavuoro paitsi ravintolavaunuton , niin myös savuton. Ja oliko meidän penkkien alla lattialla jotain määrittelemätöntä , erittäin pahanhajuista tahnaa , johon kengät juuttuivat kiinni ?
Ja arvatkaa , oliko juna niin täysi , ettei kaupustelukärry mahtunut kiertämään junassa ?

Kyllä vain. Ja jano oli kova.

Jossain kahden aseman välillä tuli kuulutus : vaunun kolme yläkerrassa on tilaa.
Mihin katosivat ihmiset niiltä penkeiltä kesken matkaa ?

Hetken kuluttua tuli toinen kuulutus : vaunun neljä yläkerrassa on tilaa.
Mitä ihmettä ?
Onko junan vessassa huuhtelulaite , joka huuhtelee matkustajan ulos junasta ?
Toimiiko selkänojan säätövipu heittoistuimen laukaisijana ?
Mihin katosivat matkustajat noilta vapautuneilta paikoilta kesken matkaa ? Kuka tietää , kuka tutkii asiaa , kiinnostaako ketään ?

Emme voineet naukkailla salaa , koska meillä ei ollut eväitä.Loimme toisiimme tuskastuneita katseita ja päätimme , että ensimmäinen etappi perillä olisi Alko.

Maailman pisimpien tuntien kuluttua saavuimme Turkuun.
Löysimme Alkon ja sen jälkeen päädyimme joen varteen , istuimme alas , korkkasimme pullon.
Ulkona voi juoda niin kauan kun juoma pullossa pysyy sulana.
Urheiluvimmaiset turkulaiset pyöräilivät ja hölkkäsivät penkkimme ohi , ja me suutelimme vuorotellen ystäväämme Jamesonia.
Tuli lämmin olo.

Päädyimme johonkin juottolaan , nautimme jatkojuomamme lämpimässä , kaipasimme , emme edes tienneet , mitä.

Heräsimme seuraavaan aamuun määrittelemättömästä paikasta , etsimme juna-aseman , matkasimme takaisin Helsinkiin.

Parasta tässä reissussa oli se , että osasimme arvostaa omaa kotikaupunkiamme uudella tavalla.

Mietimme , että olisimme voineet simuloida koko reissun ja säästää rahaa.
1. Etsi kaveri , jolla on mahdollisimman pieni vessa. Kaada ( edellisenä iltana ) vessan lattialle litra tuoremehua , älä pese sitä pois.
Säädä vessan lämpö mahdollisimman korkeaksi , jos se ei ole mahdollista , hanki huoneenlämmitin ja pidä sitä päällä ainakin 2 tuntia ennen simuloidun Turkureissun alkua.
2. Mene kaverin kanssa vessaan , toinen istuu pöntön päällä ja toinen seisoo vieressä. Voitte vaihtaa paikkaa välillä. Puhua saa , mutta muistakaa , että joku kuulee ( ja kuuntelee ) joka sanan. Mitään ei saa juoda , ovea ei saa avata ja lämmitin täytyy pitää päällä kaiken aikaa. Jatkakaa vähän reilut kaksi tuntia.
Kuvitelkaa junakuulutukset ( netistä saat pysäkkiluettelon ) , hihitelkää kuulutukselle "Kupittaa - Kuppis"
3. Siirtykää keittiöön , soittakaa huonoa musiikkia mahdollisimman kovalla ( tai naapureita säästääksenne kuunnelkaa musiikkia mp3-soittimista lujaa ) , huutakaa toisillenne kaikki mitä haluatte sanoa. Juokaa paljon , ja maksakaa törkeää ylihintaa joka juomasta. Juokaa ja tanssikaa. Puhukaa paljon.
Sammukaa lattialle / sohvalle , sänkyyn ei saa mennä. Avatkaa ikkuna ennen sammumista , yöllä kuuluu palella.
4. Herätessä todetkaa , että haluatte kotiin . Lähtekää ulos käymättä suihkussa ja meikkaamatta. Kävelkää asemalle , vaikka matkaa olisi kuinka ja paljon. Palatkaa kotiin julkisella kulkuvälineellä.
5. Menkää suihkun kautta nukkumaan , todetkaa , että on ihana olla kotona ja miettikää , että olipa paska reissu , mutta tulipa tehtyä.
6. Kun heräätte krapulaan , saatatte todella muistaa olleenne Turussa. Kaikki baarit on samanlaisia , kaikki kännit on samanlaisia , kaikki ihmiset on samanlaisia - ainoa ero on junamatkan ihanuus ja kurjuus.

Meitä oli neljä , minä , hän VR ja ravintolavaunu. Hankimme Jamesonin , koska ravintolavaunu perui osallistumisensa.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 6 ; huomenna  1

Meitä on kolme : minä , hän ja Kopparberg.
Istumme iltapäivää ja mietimme huomista.
Mitä teemme huomenna ?

On niin julmetun paljon asioita , joille paras ajankohta on huomenna.

Kaikki laihdutuskuurit alkavat huomenna.
Samoin tupakka- ja karkkilakot.
Suursiivoukset , ikkunan- ja vessojen pesut tapahtuvat useimmiten huomenna.

Tänään tehdään se , mitä on pakko , eli käydään kaupassa ja laitetaan ruokaa.
Tänään tehdään myös kivoja asioita ; tavataan kavereita ja otetaan muutama neuvoa-antava. Niiden lisäksi tehdään sellaisia juttuja , joita en voi millään lykätä huomiseen , tai sellaisia , mitkä joudutaan tekemään myös huomenna.

Aina löytyy selityksiä sille , miksei jotain voi millään tehdä tänään , vaan se on siirrettävä huomiseen. Ja edelleen huomiseen. Ja huomiseen.
Ja ennen kuin huomaakaan , niin kaikki on tekemättä ja aikaa kaiken tekemiseen vajaa vuorokausi.
Ja lykätään silti kaikkea siihen , että aikaa on 8 tuntia
7 tuntia
6 tuntia ..
ja lopulta hommat tehdään viime hetken paniikissa tai ei ollenkaan.

Inhotaan ihmisiä , jotka tulee kertomaan mitä pitää tehdä milloinkin. Sitten ei ainakaan tehdä mitään.
Inhotaan niitäkin ihmisiä , jotka sanoo , että "mähän sanoin sulle , että tota ei voi lykätä , tee se heti"
Ja voi miten monenlaisia ihmisiä me inhotaankaan

Kivoimpia hommia on ne , jotka on tehty eilen.
Eilen hoidettiin tiskit ja vietiin roskat. Kaikki kurjatkin jutut on kivoja , jos ne on tehty eilen.

Kuntoilun aloittamiseenkin huominen on ihan paras päivä.
Ja naisena halutaan tietysti aloittaa kuntosalilla ja uinnilla.
Ja kun pitäisi aloittaa , niin onkin "se aika" kuusta , eli ei mitenkään voi mennä uimaan. Se ei vaan ole kivaa menkkojen aikaan , vaikka olis mahdollistakin.
Ja ei , ei aiota hankkia kuukuppia , joka mahdollistaisi aivan kaiken , loistoseksinkin , myös menkkojen aikaan.
Me ei vaan haluta kuukuppia.
Ei tänään , eikä myöskään huomenna !

Palaamme asiaan kun tiedämme enemmän.

Meitä on kolme , minä , hän ja Kopparberg.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 4 ; Hyvä seksi  1

(tämä on aiemmin sensuurin hampaisiin jäänyt blogi)
Meitä on kolme , minä , hän ja Jameson.
Istumme iltaa ja mietimme syntyjä syviä. Seksiä siis.

Seksin suhteen määrä ei korvaa laatua.
Ja jos laatu on hyvää , ei pieni määrä ole tarpeeksi.
Hyvää haluaa aina lisää.

Onko olemassa huonoa seksiä , vai lasketaanko kaikki seksi hyvään seksiin ?
Seksi on kuitenkin aina seksiä , oli se sitten millaista tahansa.
Moni on suhteessakin , vaikkei seksi ole kaksista , suhteessa kuitenkin saa seksiä (ainakin normaalissa suhteessa) , joten kaikki seksi laskettaneen ?
Että mielummin sitten vaikka huonoa seksiä säännöllisesti , kunhan on sitä seksiä. Sinkkuna seksiä ei saa säännöllisesti , ja se onkin sinkkuelämän huonoin puoli.
Toisaalta sinkkuna saa yllätysseksiä - ja se voi olla joko tosi hyvää , hyvää tai huonoa.
Joskus jopa surkeaa.
Mutta edelleen , kaikki seksi lasketaan - ja on huonokin seksi parempaa kuin ei ollenkaan seksiä.

Seksikumppania ei aina voi valita , joskus joku vaan valitsee sinut ja olet ihan vietävissä.
Mikään ei imartele (tietyssä tilassa) kuin se , että joku tulee sanomaan , että "me lähdetään nyt kotiin"
Et edes kysy , että meille vai teille.

Vaikka tietenkin tuollainen kiinnostus imartelee vain , jos ja kun kysyjä on mieluinen.
Haluttava. Seksikäs.
Joskin alkoholilla on taipumus saada ihmiset näyttämään paremmilta. Sen juopuneen silmissä siis. Ja siksi sitä joskus herää jonkun röllipeikon vierestä ja miettii mihin katosikaan se keijukainen , jonka mukaan baarista lähti.

Palaamme asiaan kun tiedämme enemmän.

Meitä on kolme , minä , hän ja Jameson.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 5 : "mä rrrakasthan sua OIKEESTI!"  1

(tähtivuorokausi 4 on sensuroitu)
Meitä on edelleenkin kolme ; minä , hän ja Evian.
Evian ei ole fiksu , mutta ei nyt anneta sen haitata tätä iltaa.

No niin. Alkoholi saa meidät puhumaan.
(ja räkä roiskuu , kun yrrrittääää arrrtikuloidda selvässsthi. Kannattanee varata pyyhe mukaan baarireissulle).

Tärkeimmät aihealueet :
1. Shä oot ihan paras khaveri ! Mä rhaakastan sua ! Shä oot niin ihana ysthävä ettei oo tottakaan !

2. V****U se on niin phaska tyyppi. Se on siis NIIIIN phaska tyyppi. Sä ansaitset niin paljon parempaa. Eiku me puhuttiinkin musta. MÄ ansaitsen niin paljon parempaa ! Se on siis NIIIIN phaska tyyppi ! Sä ansaitset niin paljon parempaa. Eiku me puhuttiinkin musta. MÄ ansaitsen niin paljon parempaa . (toista moneen kertaan , muista painottaa sitä , miten phaska se onkaan !)

3. Miks meillä meni poikki sen yhden kanssa ? Se oli oikeesti NIIIN hyvä tyyppi ? Miks mä jätin sen ? Eikun sehän jättikin mut. Ai me puhuttiinkin susta. Miks sä jätit sen ? Eikun se jätti sut ? Se oli NIIIIN hyvä tyyppi ! mä jätin sen ? Eikun sehän jättikin mut. Ai me puhuttiinkin susta. Miks sä jätit sen ? Eikun se jätti sut ? (toista moneen kertaan , muista painottaa sitä , miten hyvä tyyppi se olikaan )

4. Työasiat. Sun työkaverit on ihan phaskoja. Eikun mun työkaverit on. Ja pomo on joku suohirviö. Toista tämäkin keskustelu moneen kertaan. Painota sitä suohirviön osuutta siinä , miten kurjaa sun elämä onkaan. Eikun sen elämä. Siis sen sun kaverin.

5. Seksi. Että millaista on hyvä seksi ja miks sitä on niin vaikea saada. Etenkin seksi exän kanssa oli ihan phaskaa tai ihan helvetin hyvää. Yliviivaa tarpeeton , muista painottaa sitä , miten hyvää / huonoa seksi sen kanssa olikaan.

6. Mistä saa pizzaa aamuviideltä ?

Meitä on kolme , minä , hän ja Evian.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 3 ; Hyvät bileet  3

Meitä on kolme , minä , hän ja Saku.
Saku ei ole verrattavissa Jamesoniin , Saku on jokseenkin rinnaton , vaikka ei se tahtia haittaa.

Pitkällisen harkinnan jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen , että Suomesta puuttuu yksi sanakirja ; kännisuomi-suomi-kännisuomi.
Tosin osa kännisuomea on helpolla tulkittavissa , kuten seuraavista esimerkeistä on huomattavissa :

1.Pyysisv ilboittaa kuoo kotona

2.toibotaastkb tää yö onparempi kuinn edellinjen

Toisinaan viesti on muuten ihan ymmärrettävä , mutta yksi (tai useampi) sana on yllättävä :

3.Se on niinkuin niin neverendigkand

mutta tässä on jo enemmän haastetta :

4.Siinä missä kamero heitti kysyeyl tulevaan,raju kuohuvaa mennääppa

Eli missä viipyy sanakirja ?
Me palaamme asiaan , kunhan olemme selvittäneet mikä aiheuttaa känniviesteilyn ja virheet. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä kännisuomessa on hyvin runsaasti b ja d - kirjaimia , toisinaan kirjaimen tilalla on numero keskellä sanaa ja sangen usein sanan viimeinen kirjain on v.

Luulen , että jätämme Sakun oman onnensa nojaan ja palaamme asiaan kunhan Jameson saadaan taas kolmanneksi tähän kimppaan.

Meitä on kolme , minä , hän ja Saku.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 2 : parhaat kännibiisit  1

Meitä on kolme , minä , hän ja Mendoza.
Istumme iltaa ja kuuntelemme musiikkia. Listasimme parhaat kappaleet joita kuunnella.

1. Tiktak : Heilutaan
http://www.youtube.com/watch?v=01yjMbafk3s

2. Kaija Koo : Kaljaa tuoppiin

3. Freud Marx Engels & Jung : Särkynytsydämiset
http://www.youtube.com/watch?v=stV_-Vw9eaY

4. Sunrise Avenue : Fairytale Gone Bad
http://www.youtube.com/watch?v=77ey1aWDnyY

5. Eppu Normaali : Baarikärpänen
http://www.youtube.com/watch?v=meJHxsi-t50

6. Hector : Juodaan viinaa

7. Ripsipiirakka : Sanni
http://www.youtube.com/watch?v=5KptKK_cgHs

8. Juice Leskinen : Daisarit
http://www.youtube.com/watch?v=P4gc08l5my0

9. Ismo Alanko Säätiö : Vittu kun vituttaa
http://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU

10. Irwin Goodman-vain elämää
http://www.youtube.com/watch?v=j1xmvhGccgQ

Irwinillä on muitakin hyviä.
http://www.youtube.com/watch?v=HtsIZHx9UaQ
http://www.youtube.com/watch?v=ZRe4cfw5-sA&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=leSS06OhXDI&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=1atRBdba9Ps&feature=related

Eikä saa unohtaa näitä (ei Irwiniä) :

http://www.youtube.com/watch?v=ITyJAcNJXyM&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=2csrtTBc1RY
http://www.youtube.com/watch?v=zkWtOrell7o&feature=related

Youtubessa on kaikkea.

Meitä on kolme , minä , hän ja Mendoza.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 1 ; treffit Jamesonin kanssa  8

Tänään on lauantai. Me olemme istuneet samaan pöytään ystävämme Jamesonin kanssa.
Jameson on tosi fiksu. Se tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja tekee meistäkin viisaampia.

Olemme nyt pohtineet seuraavia ongelmia ja yrittäneet keksiä ratkaisuja :
1. Miksi halut hyytyvät suhteessa.
Oikeassa suhteessa panettaa aina. Jos ei paneta , mieti , oletko oikean ihmisen kanssa?

2. Miksi toinen haluaa olla suhteessa enemmän kuin toinen ? (ts.miksi toisella on suhteessa vahvemmat tunteet?)
Koska on kiva kun voi pompottaa ja pomottaa. On todella hienoa kun on joku , joka rakastaa ja tykkää ja himoitsee ja haluaa - ja kun oma olo on vahva , voi huoletta tehdä mitä tykkää. Olishan se ihan vitun tylsää olla vaan ja rakastaa. Kivempaa on pitää toinen vähän varpaillaan.
Tää on niinku sou not.
Sitä voi äkkiä päätyä kohtaan yks , eli miettimään miks halut on hyytyneet.

3. Miksi alkoholin vaikutuksen alaisena tulee tehneeksi kaikkea outoa , ja miksi se kaikki outo aina onnistuu ?
Vai miten voi muuten selittää kotoa aamusella löytyneen liikennemerkin , suurehkon tarjottimen , sulkapallon , kravatin ja käsiraudat ?
- Tähän ryhmä X vastaa , että humalassa olet näkymätön.

4. Jameson saa toisinaan aikaan sen , että heräät jonkun vähän kummallisemman tyypin vierestä ; ehkä jopa entisen bilsan opettajasi / pomon / työkaverin / lähikaupan kassan .. ja Jamesonin jälkivaikutus (se vanha tuttu krapulapanetus) saa aikaan sen , ettei tuo mörkö katoa vierestäsi ennen iltapäivää.
Jos silloinkaan.
On tapauksia , joissa ko. henkilö on pitänyt käydä taluttamassa kotiin asti ennen kuin on saanut sänkynsä takaisin itselleen.
(mun pizzat , mä en niitä jaa !)

5. Miksi aina sanotaan , että seksi oli hyvää ?
-Koska kaikki toisen kanssa harrastettu seksi on parempaa kuin ei ollenkaan seksiä.
Oma käsi on lähinnä , mutta ei se aina ole se paras vaihtoehto.
Itseään voi halata ja panna , mutta onnistuuko suutelu ?
No ei.
Siksi sitä joskus iskee .. eikun pyytää mukaansa sen bilsanmaikan.
Se oli kumminkin ihan huumorintajuinen eikä haissut hielle.
(sä saatoit haista , mutta onneks sillä maikalla on allerginen nuha)

6. Miksi menneisyydessä on aina joku , jonka kanssa seksi oli ihan loistavaa , mutta muuten se tyyppi oli ihan käsittämätön valinta ?
-Kaikkien kanssa ei vaan voi mennä naimisiin , joitakin pitää vaan panna.

7. Miksi Jameson nostaa aina seksin pinnalle ?
" Alkoholi vaikuttaa seksiin niin, että humalassa estot vähenevät ja seksuaalisen halun herääminen on tavallista helpompaa"
-Näin se menee. Vaikuttaa näköjään myös puheisiin.

Jameson on kaveri , ystävä , tuttu ja naapuri.
Se on joku sellainen , jonka kanssa viihtyy ja jonka kanssa on kiva istua iltaa - mutta elämäntoveriksi siitä ei ole.

Meitä on kolme , minä , hän ja Jameson.
Yhtiömme kiittää mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille ihanaa iltaa !
Palaamme asiaan seuraavalla kerralla.

Ehkä jo huomenna.
Be Cool. Be Us.
(nortti huuleen ja baanalle)


Tähtivuorokausi 0 ; Ajanlaskun alku  1

Mikä on se aika , jonka jälkeen saa luovuttaa ?

Tarkoitan siis sitä , kun olet kiinnostunut jostain ihmisestä tai olet eronnut jostain ihmisestä - ja yrität saada toista ymmärtämään miten hyvä tyyppi oletkaan / miten turhaa eroaminen on ?

Mitä nyt olen vierestä seurannut , niin vastaus on aina tyly "ei". Tai "ymmärrä jo , sanoin ei". No , lopulta sitten ymmärrät , että ei on ei , ja luovutat.
Ja haluat löytää elämääsi uuden ihmisen , ja alat katsella ympärillesi.
Ja se , joka sut torjui , kuulee tästä / huomaa , ja mitä saatkaan kuulla ?
"Tiesin , ettet sä oikeasti ollut musta kiinnostunut / ettet oikeasti rakastanut mua?"

Kauanko sitä pitäisi itkeä ja ruinuttaa , eikö ole viisaampaa uskoa että ei on ei ? Ja miten ihmeessä se , että luovuttaa , tarkoittaa sitä , ettei sitten ollut oikeasti kiinnostunut / rakastanut ?

Pitäisikö sitä viettää koko loppuelämä kooten alttaria kotiin , kasata siihen exän tai ihastuksen kuvia ja itkeä sitten menetettyä ihmistä ja rakkautta ?
Vai etsiä uutta salaa , ja pitää toinen siinä uskossa , että palvoo sitä ikuisesti ?