keskustelupalstalla..

  • pippuriN

Minua on vituttanut jo pitkään kun jotkut itkevät ennenaikaisesta
siemensyöksystä, lyhyestä tulilangasta, nallin nopeasta palamisesta,
jne.

Se on ihan turhaa paskanjauhantaa.

Ennenaikaisia siemensyöksyjä ei ole olemassakaan, vaan se tulee juuri
sillä samalla saatanan sekunnilla kun kullissa parhaalta tuntuu.

Ensin tulee minuutin verran rautanaulan vahvuista, ja sitten sisiliskon
kokoisia ruiskauksia vähän aikaa.

Ei siis ennemmin eikä myöhemmin. Just on time. Missä siis on ongelma?

Jokainen huolehtikoon itse orgasmeistaan, ja mitä nopeammin pati irtoaa,
sitä enemmän jää aikaa rokkiin, vittuiluun,
kaljanjuontiin, ja syömiseen, eikä tarvi läträtä sen haisevan pillun
kanssa niin kauaa.

Ja jos pati lähtee jo lahkeeseen, suuhun, oksistoon, tai rystysille, ei
tarvitse edes käydä pesemässä sitä niljakasta ahvenenkatkua pois
kullista.

Ja yleensä kun heitän housut pois, nainen pilkallisesti kysyy, kenet
aion noin pienellä pippelillä tyydyttää. Hymyt hyytyvät ilmoittaessani,

että itseni ensisijaisesti, ja siihen sen koko kyllä riittää.

Vitun nymfomaanilutkavalaat. Perkele, vetelen lunttuvalaita enää vain
kakkoseen...

2 kommenttia

vonStackelbaum

10.9.2008 02:19

Ei saatana, oonks mä lähettäny tän SULLEKKI? Voi luoja...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:55

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus