Yhtenä päivänä kaikki asiat menee hyvin, saa tehtävät tehtyä ajoissa, keskusteltua asioista,töissä on leppoisaa ja muistaa hoitaa vielä vähän toistenkin asioita.
Pomokin on tytyyväinen, kun saa kuukausi raportin ainakin melkein ajallaan ja asioista on sovittu eteenpäin yhteisymmärryksessä.
Toisena päivänä taas kaikki voi mennä päin seiniä. Pomo on poissa, työntekijöitä ei ole tarpeeksi, kiirettä ja huisketta sekä hulinaa riittää. Asioista ei voi puhua suoraan, ettei toinen loukkaannu ja toisten virheitä korjaillaan salaa.
Päätän lähteä pois näistä maisemista… No eikös sitten oma auto keitä ja jättää ruuhkassa tielle.Apua ei ole lähellä.Lapset kiljuu autossa nälkää ja wc hätää, eräs päästää housuunsa virtsat ja siitäkös loppu takapenkkiläiset ilostuu. Puhelimesta loppuu virta eikä laturia ole taaskaan autossa mukana, puhumattakaan mistään tärkeistä numeroista kuten hinauspalvelu.
Päätä särkee ja hermot on kireällä, näinkö vietän tämän illan tienposkessa apua odotellessa?
Onnekseni edes joku autoilijoista välittää sen verran, että pysähtyy kysyäkseen tarvitsenko apua. Noh, miltäs näyttää, auto on tiensivussa hätävilkut päällä,konepelti pystyssä, lapset huutamassa takapenkillä ja kuljettaja epätoivoisena yrittää pähkäillä mitä on tehtävissä.
Siinä hetken aikaa ihmetellessä, auton jäähtyessä ja hieman lisänesteitä saaneena pääsen yrittämään matkan jatkumista tämän vieraan ihmisen ajaessa takanani päätepisteeseeni asti. Perille päästiin ja kaaoksesta selvittiin ehjänä, kiitos tämän vieraan tuntemattoman ihmisen joka ystävällisesti pysähtyi auttamaan meitä.
Vielä joku kehtaa väittää, että ihmiset ajattelevat vain itseään, tämä vieras henkilö oli kovin ystävällinen ajaessaan meidän perässä ja varmistaessaan perille pääsymme, joten on niitä auttavia ihmisiä vielä jossain olemassa.Kiitos vielä kerran hänelle.