…enää uteliaille ystävilleni.
Muutama kiva fakta vaan, minkä sain tammikuun aikana huomata.
Ystävyyssuhteet ne vasta kummallisia ovatkin. Aloitin blogini toteamalla, että on oma tilanne mikä tahansa tai kuinka vaikea tahansa, yksin siitä on aina läpi mentävä. Se on yksi fakta elämässäni, eikä siitä pitäisi edes yllättyä.
Toki jos jollain muulla on vaikeuksia, apuni kelpaa, enkä sitä koskaan ole kieltänyt vaikka se omassa elämäntilanteessani olisikin hankalaa tai raskasta. En ole pyhimys, olen vain sellainen ollut aina. Tehnyt minkä voinut huolimatta siitä miten se mahdollisesti itseäni verottaa.
Varmasti blogista on ollut hauska lukea missä mennään. Suurin osa teistä rakkaat ystäväni ei vaan ole huomannut niitä pieniä vihjeitä, kuinka raskasta tämä on ollut yksin kun ei ole voinut kenenkään kanssa puhua. Huomannut tai välittänyt tippaakaan.
Siksi lopetan sen sosiaalipornon tuottamisen viihdykkeeksi jonka sisältö on ollut yksi vaikeimmista mutta samalla tärkeimmistä ihmissuhteistani. Enää ei tipu tilanneraportteja siitä mitä sen ihmissuhteen kohdalla tunnen tai mitä siinä tapahtuu milläkin hetkellä. Ei siitä miten menee ja mitä milläkin tavoin koetan ratkaista.
Yksinhän ne kuitenkin ratkomaan joudun, joten se on tietoa jolla ei kukaan muu tee mitään. Kiksinsä voi hakea muualta.
Ihan vinoillakseni kuitenkin kerron, että tänään tapahtui hyvin merkittävä käänne jolla todennäköisesti on seuraksensa pitkälle tulevaisuuteen, niin minun kuin hänenkin kannaltaan. Etenkin hänen.
Ei kenties pitäisi luoda tarinoita tulevaisuudesta mutta näillä näkymin uusia vaikeuksia on tulossa parin idiootin toiminnan johdosta. Toiminnan johon en voi vaikuttaa. En kuitenkaan kerro mistä on kyse.
Kirjastoista saa ihan mukaviam romaaneja iltansa iloksi ja henkeä haukkoakseen, tämä elävän elämän draama ei niitä enää teille tarjoile.
Siinä vaiheessa jos omat voimani loppuvat, te tuskin edes tiedätte sitä muusta kuin blogin täydellisestä hiljenemisestä.
Jotenkin vaan on tunne, että ne eivät tälläkään kertaa lopu, eivät ne aiempina vuosina/vuosikymmeninäkään ole sitä tehneet, vaikka melko rajoilla onkin käyty. Miksipä siis nytkään? Sekin on kuitenkin asia, josta ette tule olemaan millään tasolla tietoisia.
Onhan teillä toki omakin elämänne josta huolehtia, ymmärän sen oikein hyvin. Ymmärrän myös sen, ettei minun oma elämäni ottanut lomaa silloinkaan, kun siitä ison osan luovutin tueksi jollekin muulle.
Kummasti tulee tunne, että ”jättäydyn yksin” tämän tilanteeni kanssa. Näin mielikuvat osaavat valehdella.
Kuinka monta puhelua sain vuoden alusta teiltä armaat ystäväiseni kysymyksellä ”Miten menee?” tai ”Kuinka itse jaksat?” No, nolla on ihan hyvä numero, silloin kun siinä on joku muu kuin nolla sen edessä.
Enpä siis jättäydy sen enempää yksin kuin mitä olen tähän astikin joutunut täysin itsekseni ratkomaan.
Mesestä poistuu torjunnan kautta aika monta tyyppiä, joten ei tarvitse ihmetellä jos olen offline jatkuvasti. Ei minulle sen kummempaa ole tapahtunut kuin tähän asti muutenkaan.
Puhelimestakin taitaa lähteä melko monta numeroa. Ja kun en tuntemattomiin numeroihin vastaa, ei tarvitse ihmetellä jos puhelin soi turhaan. Ei minulle sen kummempaa ole tapahtunut kuin tähän asti muutenkaan.
Ja vaikka olisikin, olisiko sillä todellakaan mitään väliä? Kovinkaan monelle teistä…
Olenko siis katkera? En, olen vain rehellinen. Ja kyllästynyt mielikuvitusleikkiin, että niitä ystäviä on hyvinkin monia.
Eletään realismissa vaikkei niitä siinä näykkään riittävän.
Onhan tässä pärjätty…ja ihan vittuillakseen pärjätään vieläkin…