”…kun on vielä hetki hyvän sään
Lähdetään
mahtavatko jäädä itkemään?
Me kannamme ristin puuta
meidän golgatan
iankaikkista marraskuuta
vaan siivet vielä
tulta tulvillaan..”
Valinta…Jo kaksi päivää kävi yhtä raskaaksi kuin mennyt kuukausi muutenkin. Osoitti se ainakin sen, että tapana tuo ei ole toimiva. Ehkä ne pari päivää kuitenkin tarvittiin muistuttamaan jostain joka ei muutu mahdolliseksi vaikka kuinka yrittäisi, haluaisi.
Eli takaisin ruotuum, reilusti takapakkia ottaneena. Toivoen että hän tajuaisi viimeinkin olla ottamatta yhteyttä enää. Toivoen, että tajuaisi olla millään tavalla noteeraamatta mahdollisia yhteydenottoja.
Miten voi yhden suhteen lopettaminen olla näin hankalaa??? Miksi se ei onnistu vaikka yli kuukauden on sitä vakavasti yrittänyt???
Pitääkö tästä kadota lapin jängille ilman mitään yhteydenpitovälinettä olemassa olevaan sivilisaatioon? Kaivautua keväthankeen unisen karhun viereen ja herätä jonkun yli-innokkaan turistin sauvan pistoon keväällä?
Puhelin kiinni? Netti kiinni? Postiluukku ja ovikello teipattuna tuhannen tiiviisti, ikkunat pimennettyinä ja äänieristys ympäri kämppää? Varoiksi vielä jokin sirkuksen kanuuna jolla ampuu itsensä huitsin nevadaan jos jokin yhteydenotto edes haiskahtaa pääsevän läpi?
Vai kylmästi takoa lähimmällä kovalla esineellä kaaliinsa että yhteydenpito on kuin hinkkaisi itseään hiekkapaperilla ja heittäisi suolat perään samalla kun istuu muurahaispesässä?
No, ei auta. Pitää taas antaa ajan kulua ja selvitä aluksi siihen mihin jo pääsi ja olla vastaamatta mihinkään mahdolliseen yhteydenpitoon.
Ja antaa elämän näyttää…