…tämän suhteellisen rauhallisen viikonlopun myrskyjen keskellä.
Oikeastaan ainoa moka jonka olemme tehneet, oli, että menimme antamaan palautetta perjantai iltana yhteydenottoon jonka kuvittelimme saavuttavan syrjäisen sijaintimme vasta viikon, parin päästä.
Annoimme sen vielä kolmessa osassa (ei siis kolmena kappaleena)joissa pyrimme selkeästi mutta tiukasti perustelemaan mikseivät moiset informaatiomuodot herätä toivottavaa vastakaikua yhteisömme jäsenissä. Päin vastoin, saavat aikaan vain vastakkaisen reaktion joka tuodaan tietoon useammalla eri vastineella, että faktat tulisivat mahdollisimman selviksi.
Ilmeisesti onnistuimme pyrkimyksessämme ainakin toistaiseksi, koska taivaallinen rauha on vallinnut sen jälkeen tässä ei-uskonnollisessa erakkotemppelissämme.
Päivärytmimme on pysytellyt suunnitelluissa rajoissa, joskin olemme ottaneet siihen mukaan pitkästä aikaa kommunikaatiomuodon jota emme ole käyttäneet useampiin vuosiin. (Ei, tällä kertaa en puhu puhelimesta.)
Se on lisännyt hiukan henkisiä virikkeitämme ja tuonut mukanaan erilaisia näkökulmia erilaisista asioista, jotka itsessään suurimmaksi osaksi ovat turhaa roskaa. No, eivät ehkä kaikki asiat sinänsä, pikemminkin tapa joilla niitä on esitetty.
Luostarimme kaksi muuta jäsentä ovat olleet autuaallisen tietämättömiä pienistä disharmonioista joita ajoittain on ilmennyt ja elelleet täysin tyytyväisinä (lukuunottamatta unohtuneen makkarapaketin tuomaa naukumista)ja häiritsemättä millään tavoin päivien vaatimia toimia.
Koska henkilöstön vähäisyyden vuoksi osalleni on langennut monia erilaisia tehtäviä, voin katsoa kuitenkin tyytyväisenä suoriutuneeni ainakin tyydyttävästi niin kanttorin, kokin, esilaulajan kuin puutarhurinkin vastuullisista tehtävistä. Lisäksi olen opettanut itselleni erinäisiä tarpeellisia ja tarpeettomia asioita liittyen juuri näihin arkirutiineihin.
Ei siis mitään uutta auringon alla. Auringon alla oletan meidän kuitenkin toistaiseksi vielä olevan, vaikkei se pitäviä todisteita olemassaolostaan ole juuri viime päivinä antanutkaan…