…ja melkein yhtä usein takaisin tullut…” (JL)
Melkein…
Viimeisellä kerralla ei palaillut Juicekaan, toivottavasti en palaa minäkään vaikken aivan yhtä kauas aiokaan ainakaan omasta tahdostani vielä mennä.
Riittävän kaukana olisi kuitenkin ihan terveellistä pysyä, mutta ymmärtäminen ja myötätunto tuo oman lisävärinsä koko sotkuun.
Edellinen sukupolvi tanssi tangonsa ja valssinsa lavatansseissa, mies antoi solistin laulaa omat sisäiset tuntonsa naiselleen, kun itse ei joko saanut suutaan auki tai ei osannut muotoilla ajatuksiaan sanoiksi. Negatiiviset tuntemukset olivat hyväksyttävämpiä ilmaista itsekin. Joskus sekoitettiin negatiivinen sanamuoto positiiviseen tapahtumaan. Tauolla mentiin tanssilavan taakse, mies katsoi naistaan hetken, totsesi että ”Perkele” ja otti naisen syliinsä. Loppu olikin sitten hiljaisuutta seuraavat 30 vuotta mutta yhteiskunnan jäsenmäärä kasvoi aivan mainiosti siinä hiljaisuudessakin.
Oma ja hiukan vanhempi ikäluokka toi sitten ryminällä lyriikoihin uutta sisältöä, he olivat hiukan velkaa Helismaalle, miksei Vainiollekin ja muutamalle muulle vanhemman polven sanoittajalle mutta heillä oli oma, aivan erilainen näkemyksensä.
Sitä ennen en suostunut edes kuunetelmaan suomalaista musiikkia, pankin räjäytti kuitenkin Hector joka osoitti vastaansanomattomasti, että suomen kielelläkin voi sanoittaa. Samoihin aikoihin jossain Tampereen korvessa vaikutti sinne Juankoskelta jossain välissä valunut Juhani Leskinen, mutta vielä kauan hänen tekemisensä olivat minulle lähes yhdentekeviä.
Kunnes tuli yksi sekoilun huippukesistäni ja kookoomalevy ja Juice kiisi takatukka hulmuten kauas Hectorinkin ohi.
Sen jälkeen jos katosin festareilla ystäviltäni, ensimmäinen paikka josta he lähtivät etsimään minua, oli Juicen keikkabussi. Varmasti olin usein sinne menossakin jos herra kyseisissä tapahtumissa vaikutti. En vaan ikävä kyllä päässyt koskaan perille asti…
Hectorin arvostus laski erinäisistä syistä vuosien mittaan, ei kuitenkaan koskaan ole kadonnut kokonaan. Juicen vaan nousi eikä katkennut siihen marraskuiseen päivään -06 vaikka se tarina muuten loppuikin lopullisesti. ”…melkein yhtä usein takaisin tullut…”
Siksi siis tungen noita riimin pätkiä sinne tänne, ne sanovat minulle jotain jonka ne kertovat kuitenkin omalla tavallaan.
En tarvitse Juicea ilmaistakseni itseäni sen paremmin naisille, miehille koirille tai kissoille, mitä niitä onkaan. Osaan sen jos haluan ja tarvetta on, joskus tosin toivoisin osaavani paljon paremminkin.
Se minkä tosiaan toivoisin osaavani yhtä hyvin kuin Juice, on sanoittaminen, mutta se on yksi elämän todellisia mahdottomuuksia.
Nyt siis koetan tehdä paluuta entiseen elämääni, ”…matkalla sinne taas olen nyt, tulkaa vastaan oi ystävät hullut…”, joka ei tietenkään enää entisensä ole.
Joitain pieniä yksityiskohtia varmaan on jotka eivät katoa. Jos ihmmisen puhelin ei soi aikoihin, hän epäilee sen olevan rikki. Jos omani soi, epäilen sen olevan rikki. En siis suinkaan vastaa siihen vaan kaikella vähäisellä elektroniikan tietämyksellä koetan paikallistaa vian ja jostain syystä se sitten hiljeneekin aikanaan.
Elektroniikka nero?
”Katso selkäs taakse peiliin, näät miehen tosi itsekkään
mutta se en ole minä
minä lähdin lätkimään…”