…lyhyet asemarakennuksen portaat ja astun sisään. Katseeni kiertää odotushuonetta kunnes tavoittaa punaisen ulkoilupuvun, valkeat korvaläpät ja siniset silmät ja niiden alapuolella hymyilevät huulet.
-”Ihanaa. Ihanaa että olet taas täällä. En voi uskoa sitä!”
Menemme aseman toiselta puolelta ulos takseja täynnä olevalle aukiolle. Katselen niitä kaihoisasti, laukku on isompi mitä se painaa, siksi hankala raahata, kitara on näköänsä painavampi ja selkä esittää vastalauseita jatkuvasta junassa istumisesta.
-”Nyt on aikaa, olet ainakin kesään asti. Ainakin kaksi viikkoa.”
Kaikki maailman aika.
Jätämme taksiryppään taaksemme ja lähdemme kävelemään. Radiomaston valot vaihtuvat punaisesta violetin kautta sinisiksi samalla kun liikennevalot punaisista vihreiksi ja alamme nousta mäkeä. Ohitamme samassa ovisyvennyksessä olevan seksikaupan ja kukkakaupan. Katson ohimennen seksikaupan ovea, sitten silmäni osuvat kukkakaupan ovessa olevaan mainokseen: ”Sidontatyöt ilmaiseksi”. Mielleyhtymä saa lievän hymyn huulilleni.
-”Uskomatonta. Siis ihan uskomatonta että olet nyt jo täällä!”
Seuraava aamu. Makaan vatsallani sängyllä, hän istuu tuolilla edessäni.
-”Alkaa hiukan tuntua siltä, että haluaisit minun lähtevän. Jos niin on, niin sano se suoraan nyt samantien.”
-”Lähde”
Ohitan saman kukkaseksikauppa kompleksin.
Uskomatonta. Siis ihan uskomatonta että olen nyt jo täällä…
Alas mäkeä ja aseman ovelle taksien ohi.
Kaikki maailman aika.
Vilkaisen valotonta radiomastoa ja kävelen asemarakennuksen läpi junalle.
Nyt on aikaa. Kesään asti ja kauemmaskin.
Junan avulla jätän taakseni kaupungin jota en halua enää nähdä…