Ja ihan mukavasti elänkin. Jos olisin herätessäni ollut tarpeeksi hereillä, olisin huuli pyöreänä ihmetellyt sitä fiilistä. Oli ihan selkeää mitä teen ja miten teen. Synkkä pilvinen päiväkin näytti paljon valoisammalta kuin eilinen aurinkoinen.
Kuitenkaan mikään ei ollut muuttunut, ainoastaan asioitten sisäinen kokeminen ja sen kautta niihin suhtautuminen.
Muutos jota ei yleensä saa aikaan sekunnissa sormia napsauttamalla, vaikka tietääkin, että omasta sisäisestä tilasta on hyvin pikälle kiinni se, miten ulkoisen ja muut asiat kokee.
Balanssi. Ei suurta murhetta eikä ylitsepursuavaa iloa. Ei siis elämän normaalia vuoristorataa.Kauan se olikin kateissa ja varmaan katoaa taas, mutta oikeilla jäljillä hiljalleen aletaan olla.
Varmasti monen mielestä tylsä tila, kun aivot eivät ole täyttyneet edestakaisin loikkivista ajatuksista eikä tunne elämä souda ja huopaa extaasin ja helvetin väliä. Sehän yleensä elämäksi koetaan. Todellisuudessa se on jotain aivan muuta.Edellä mainitut ovat vain kokemusten nälkää, sitä, jonka haluttaisiin olevan aina siellä huipulla. Mutta mikä menee ylös,tulee myös alas. Mikä ei liiku, on selkeää ja avaraa.
Ei siis ole pakko ajatella ajatusten tai mielenliikkeitten kautta eikä kokea vain tunnemyrskyjen avulla, ne vain sekoittavat pahimmillaan kokemuksen.
Kokemushan aina on, toinen asia sitten mitä siihen itsestään on tottunut liittämään.
Toinen kissani on ikänsä ollut potentiaalinen itsemurhakandidaatti. Jos lattialla on kaiuttimen johto ja sähköjohto, valituksi tulee aina jälkimmäinen järsimistä varten.
Lisäksi se varmaan luulee asuvansa varakkaassakin perheessä. Nuo erilaiset laitteitten johdot käyvät suht arvokkaiksi kun niitä usein joutuu hankkimaan.
No, illat kuluvat rattoisasti kun juoksen sen perässä vesipyssyn kanssa, jota se onneksi uskoo ilman vettäkin välillä. Luultavasti kuitenkin onnistun joskus vielä osumaan siihen nimenomaiseen sähköjohtoon jonka se juuri on järsinyt paljaaksi.
A.) Saanko pikapermanentin? B.)Liidänkö sävelinä… C.)…vai kuvina taivaalle riippuen siitä oliko se stereoitten vai television johto.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen todistanut(ainakin itselleni)yhden suomalaisen sananlaskun täysin tuulesta temmatuksi.
Metsä ei suinkaan vastaa niin kuin sinne huudetaan. Lähinnä se huitaisee halolla päähän, runoili huutonsa sitten kuinka somaksi tai hyväntahtoiseksi tahansa.
A.)Lopetanko metsäharrastukseni? B.)Ostanko kypärän? C.)Deletoinko jo viimein tämän blogini?
Ja päivän Juice: ”Minä tiedän kyllä tieni, olen suuri, olen pieni…Minä jaksan uupumiseen, mutta kauemmaksi en..”