…kun särkyi lumous..” Joka paikassa vaikuttaa Leskinen…”sielu on hellä kuin Mimosan hipiä, sielu on kipiä, sielussa tuulee…
Kivun toi takaisin itsessään sinänsä ihan hyvä keskustelutuokio, on hienoa, että joku muukin ymmärtää hiukan niitä prosesseja joita ihmisessä tässä menneessä suhteessa on mahdollisesti liikunut ja liikkuu edelleen. Samalla ymmärtäen melko hyvin sen, mikä minua siinä kiinni liiankin kauan on pitänyt. Ei tarvitse joka kerta koettaa selittää ihan kaikkea ulkopuolisesta ehkä oudoltakin näyttävässä päänsä hakkaamisessa seinään.
Ja jälleen ymmärsin itsekin liian hyvin ja syvältä hänen tekonsa ja toimintansa sekä niitten mahdolliset vaikuttimet. Sitä ymmärrystä jatkuu edelleen, eikä se muutenkaan mihinkään ole kadonnut. Mihin se menisi kun se alusta asti on ollut?
Ongelma on vaan siinä, että niin kauan kuin ”ymmärrän”, niin kauan olen myös kiinni. Koska silloin näen ihmisen toiminnan ja tekojen takana, en vain ikäviä tekoja, enkä siis reagoi tekoihin, kuten helpointa olisi.
Jokainenhan yrittää tulla onnelliseksi niillä keinoilla ja kyvyillä, ymmärryksellä joka hänellä on. Näyttää se ulkopuolisesta sitten miten paljon tahansa juuri vastakkaiseen vievältä. Voiko ihmistä siis syyttää tai tuomita siitä, että hän vain pyrkii olemaan onnellinen kuten kaikki muutkin?
Olin jo hiukan saanut ymmärrystä painettua taka-alalle ja katsellut tekoja vain tekoina jotka olivat alkaneet viedä liikaa omia voimiani.Sitä kautta taas saanut muutaman omankin pirstaleeni niille kuuluville paikoille takaisin.
Täytyy olla jokin välimuoto ymmärtämisen ja ymmärtämättöyyden välillä. Ymmärtämättömisenmyys?
Miten lie sitten puhdas maalaisjärki joka sanoo, että on todella tuskallinen tunne ”hylätä” ihminen jota ehkä vieläkin voisi auttaa, mutta ei ole mitään hyötyä kummallekaan siitä että toinenkin katoaa pieninä sirpaleina tähtiin.Vaikka se tuntuukin itsekkäältä. Ja sen edellytys olisi suhteen jatkaminen joka on mahdotonta.
Kyllä, maailmassa on mahdottomiakin asioita vaikka ajattelisi positiivisesti varpaankynsiään myöten.
Ja kyllä, maailmassa on mahdottomia asioita jotka vievät pakosta eroon, vaikka kaksi ihmistä rakastaisi toisiaan sillä kaikella rakkaudella joka universumista löytyy. Rakkaus ei ole ratkaisu, rakkaus on apukeino erilaisten ratkaisujen yhteydessä. No, sen verran otan takaisin, että rakkaus on kyllä ratkaisu ja nimenomaan ainoa ratkaisu, mutta silloin liikutaan tietoisen ja alitajunnan impulssien tuolla puolen jo melko railakkaasti…
Liiallinen läheisyys voi luoda pelkoja ja nostaa pintaan asioita jotka sitten ilmenevät vihamielisenä käyttäytymisenä ja toisen kokemisena lähinnä vihollisena, rakasti häntä tai hän kuinka paljon tahansa.Kun toisesta tulee hyvin tärkeä ja itsetunto on heikko, ilmenee menettämisen pelkokin joskus juuri menettämiseen johtavana toimintana. Etenkin silloin kun pintaan nousee menneisyydestä peräisin olevia negatiivisia tunteita jotka projisoi toiseen syyllistäen hänet juuri sillä hetkellä kokemistaan tunne tai tuskatiloista.
Eli kaikki joukolla ihmissuhteita rakentamaan ja nimenomaan parisuhteita että saadaan hiukan monimuotoisempia ilmennyksiä tiedostamattoman toiminnoista arjen keskellä…Nimenomaan se nautinto niitten omakohtaisesta kokemisesta.
Ihmettelen välillä miten yksikään pari on voinut pysyä yhdessä elämänsä ajan. Siis ilman ylimääräisiä taloudellisia tai muita pakottavia (pakottaviksi tehtyjä)sidoksia.
No, jos ihan rehellisiä ollaan, niin en ihmettele. Se ei edes kiinnosta minua koska sen tuomat vastaukset tuskin ovat sovellettavissa yhteenkään toiseen pariin. parisuhdeterapeuteilta ja avioliittoneuvojilta (joiden eroprosentti on yhtä suuri tai suurempikin kuin meidän muitten pulliaisten)saa kyllä toimivan parisuhteen yleislinjauksia. Ne ovat kuitenkin yleis sellaisia eivätkä auta kaikkeen eikä terapian teoriakaan vaan se mitä se ihmisessä pintaan nostaa ja etenkin minkä ja miten hän pystyy sen itsessään sitten käsittelemään, tuo tai on tuomatta tuloksia.
Melkoista arpapeliä siis aina kaikki ihmisen psyykeen liittyvä. Siitä huolimatta tuloksiakin saadaan.
Odottaako joku muka keskellä yötä pitkään valvoneelta ihmiseltä järkevää ja asiassa tiiviisti pysyvää tekstiä? Jos, niin kannattaa ehkä siirtyä lukemaan jotain muuta blogia, Aku Ankkakin on jäsentyneempi kokonaisuus kuin tämä.
Jos kysyt, minne menen
vastaan, en mihinkään,
silti olen kaukana poissa
koska kätemme ovat liian lyhyet
tavoittaakseen toisensa
Yö tekee näköjään omat viritelmänsä kaikkeen…