Ensin mietimme mikä luostarille nimeksi. Tulemme kuitenkin tulokseen, että jokainen nimi on mielen luokittelua jostain todellisemmasta ja luo itsessään rajoja asialle joka ei tarvitse niitä.
Emme siis rakenna Zen-luostaria, emme Kristillistä retriitti paikkaa, emme Buddhalaista sanghaa johon vetäytyä, emme luolaa jossa harjoittaa joogaa.
Luostarikin on vain työnimi joka ei kerro sisällöstä vielä yhtään mitään.
Säästymme näin myös nimikyltin maalaamiselta.
Seuraavaksi mietimme luostarimme elävän kokoonpanon. Tulemme tulokseen, että miehitämme sen yhdellä ihmisellä, kahdella kissalla ja joukolla sekalaisia enemmän tai vähemmän hyvinvoivia kasveja. Näin saamme myös aivan automaattisesti hiukan valmiita päivärutiineja.
Sitten seuraakin pikkuisen vaikeampi pohdinta. Mitä nykyaikaisia apuvälineitä tai tai tavaroita hyväksymme joukkoomme, että voimme säilyttää vielä alkuperäisen ajatuksen aitona.
Tulemme tulokseen, ettei tavara vaan siihen väärällä tavalla kiinnittyminen on se varsinainen häiriötekijä.
Hyväksymme siis lieden keittiöön, vaikkemme siihen puita kannakaan. Hiukan närää voisi aiheuttaa saniteettitilojen rakentaminen lähimetsään, joten hyväksymme nekin. Hyväksymme myös stereot, voimmehan näin korvata ihmisjoukon laulamassa mantroja tai gregoriaanista kirkkomusiikkia. Television hyväksymme, koska luonnon kokonaisuus luostarimme lähistöllä on hiukan rajoitettu, joten sen kautta saamme tarvittavat elämykset luonnon ylimaallisesta kauneudesta.
Hyväksymme myös kitaran ja midikeyboardin, sillä onhan meidän saatava luotua harmoniaa musiikinkin muodossa. Tämän johdosta meidän on hyväksyttävä myös tietokone, koska muussa tapauksessa keyboard olisi vain kasa valkoisia ja mustia koskettimia.
Kirjastohan luostarilla jo on joka käsittää monenmoisia elämänfilosofisia teoksia ja erilaisia meditaatiosuuntauksia ynnä harjoituksia niitä tarvitseville.
Näin meillä ovatkin ulkoiset raamit kasassa. Sitten tutkailemme päivärutiineja.
Niitä emme sido psykologiseen aikaan, pikemminkin koetamme elää valon mukaan ja toimia pakottamatta mutta päättäväisesti.
Aloittelemme ne ruokkimalla yhteisömme nuoremmat jäsenet jonka jälkeen siirrymme fyysisiin harjoituksiin. (Terve sielu terveessä ruumiissa)Jätämme nuoruuden taistelulajit listalta ja pidämme valikoimassa Tai Chin, Baguan, Joogan ja ehkä opettelemme hiukan lisää jotain muutakin siihen kokonaisuuteen.
Sen jälkeen perehdymme erilaisiin teksteihin jos tunnemme tarvetta, sisällöllä ei niinkään väliä kunhan lukutaito säilyy.
Sitten siirrymme meditaatioharjoituksiin, joskus saatamme luonnehtia niitä nimellä ”päiväunet”, mutta pyrimme välttämään moista.
Siirrymme meditatiivisessa tilassa läheiseen luontoon, 4×3 metriä kituvaa puustoa, ja hengitämme raitista ilmaa samalla keuhkomme täyteen. Kun olemme kakistelleet noen kurkusta siirrymme sisätiloihin ja huollamme kasviston siellä.
Jonka jälkeen siirrymme omaan ruokahuoltoon joka ihan oikeasti on hyvin terveellinen kasvisateria mikä tukee pyrkimyksiämme. (Uskoiko joku?)
Näin olemme päässeet alkuun seuraavan viiden vuoden erakkotaipaleellamme johon kuuluu myös täydellinen puhumattomuus (seinillekö täällä muka huutelisi?)
Emme myöskään unohda luostarimme vuosisataista kirjallista perinnettä (hiukan lainattiin lisävuosia perinteeseen muualta, ei varmaan kovin vakuuttavalta kuulostaisi kolmen minuutin kirjallinen perinne…) joten jatkamme sitä aina kun löydämme merkittävää kirjattavaa.
Nyt sitten siirrymmekin päiv…ei kun meditaation pariin…