”…mutta aamu sinut henkiin herättää.
On vielä jotain josta joskus vasta kuulet,
vielä tulee päivä jolloin eessä häämöttää…”
Mitä? Tyhjyys vai täyttymys?
Se mitä on ollut ei palaa ja mitä on, on yllätys ainakin minulle.
Etäisyys jonka koen itsessäni on käsin kosketeltavaa. Kaukana piikeistä vaikka ruusua kuuntelenkin. Tunnen itseni vieraaksi, vaikken taloon tullutkaan. Taisin jäädä eteiseen ihan omasta halusta vaikkei se ollutkaan tarkoitus.
Valintoja…Ehkä sittenkin hyvä valinta. Kenties se vie entisen suhteen lopullisesti loppuun ilman katkeruutta kun tajuaa, ettei ole mistä tai millä jatkaa.
Hävisikö siis rakkaus? Tuskin. Ehkä se on tasoittunut huomioksi, ettei sitä parisuhde elementtiä enää ole, on vain ihminen josta välittää ja jolle toivoo sen kaiken hyvän mikä suinkin mahdollista.
Ehkä jokin herättää hänessäkin saman ymmärryksen lopullisesti pehmeämmällä tavalla kun hän huomaa että entinen läheisyyden kokemus on jossain kaukana. Yhtä kaukana kuin minäkin, sillä lähemmäs en kykene menemään, se olisi teeskentelyä.
Valinnan tuottama yllätys…jollainhan sitä on aina lisää itseään opittava tuntemaan. Toisaalta sääli, mutta todellisuus tässä ja nyt, joten siltä pohjalta eteenpäin.
Edessä nyt ei oikein mitään häämötä, mutta antaa elämän edelleen näyttää…