…miten lie huominen.
Juice ilmeisesti kuuluu selviämisvaiheeseen, ei uudelleenrakennus projektiin koska sopivia lainauksia ei automaattisesti ole tullut mieleen.
Ei harmaintakaan aavistusta mihin ollaan menossa tai kuinka tässä käy. Se on melkein hetki kerrallaan erilaisten asioitten ”nieleskelyä” omallakin kohdalla. Sen katsomista hyvin tarkkaan missä toinen on ja mikä osa omaa itsekeskeisyyttä on todellakin itsekeskeisyyttä johon olisi syytä löytää parantamista.
Voi että, olen lähes pyhä, varmaan sädekehä loistaa majakkana ohikulkeville laivoille, vaikka rantaan onkin useampi kilometri matkaa…
Todellisuudessa kyllä kolahti melko hyvin, että on syytä katsoa omaa toimintaa siltä pohjalta kuinka paljon siinä on sitä huomaamatontakin MINÄ, MINÄ, MINÄ kakaraa heti kun jokin ei menekkään kuten toivoisi.
Koska, yllätys, yllätys, kun rehellisesti katsoo, sitä on ollut. Tiedostamalla sen, huomaa nytkin, kuinka se meinaa päästä pintaan aina välillä. Tai pääseehän se pintaan, se vaan ei pääse ihan niin helposti suusta ulos. Melkoista nieleskelyä, ei voi kieltää.
Kasvankohan vahingossa aikuiseksi?
Jokainen osoitus hänen kokemuksenaan vääränlaista toimintaani kohtaan tuo vastareaktion ”Muistahan mitä teit itse” ja niitä osoituksia on nyt tullut. On hyvä muistaa, että hän ei välttämättä edes muista ja hyvä on sekin, että hän kykenee ilmaisemaan ne keskustellen vaikka omalla nieleskelylläni olisi helposti mennyt muutama säiliöautollinen valinnanvaraista nestettä kurkustani alas.
Mutta mennään nyt näin päin, katsotaan omat puutteet sellaisina kuin ne ovat, silloin kun asioissa todellisuuspohjaa on. Kunhan se ei ikuisuuksiin jatku, silloin ollaan taas menossa metsään. Hyvä vaihe kuitenkin hänenkin oppia ilmaisemaan normaalisti niitäkin asioita ja minun oppia aidosti miettimään miksi jokin on kohdallani kuten on, tai miksi sellaiseksi huomaamatta muuttunut.
Häntä voimme ”ruotia” jos aihetta on, kunhan hän on vahvempi. Ja se on yksi pointti joka on syytä pitää mielessä. Hän ei vieläkään toimi terveen itsensä pohjalta, siihen voi mennä kauankin. Tässä tilanteessa se ei kuitenkaan ole pieninkään syy häipyä, vaikka oma ylpeys saakin kolauksia.
Mitä ihmettä sillä ylpeydellään tekee? Eihän sillä ole edes vaihtoarvoa. Menköön siis ja pidetään ihmistä arvokkaampana koska tilanne on kuitenkin muuttunut ainakin toistaiseksi niin, etten ole se uhka josta on eroon päästävä, kuten vaikeimpien aikojen kohdalla.
Mikäänhän ei tietenkään sano, etteikö kaikki voi romahtaa hetkessä, mutta jokin sanoo, että jos nyt ei yritä, ei mitään synnykään.
Ja joka tapauksessa tämä on tilanne jossa mennään nyt ihan peruskysymysten äärelle voiko meistä mitään pysyvää enää tulla. Ehkä on helpompi sitten luovuttaakin jos on tarvetta, kun asiat on kuitenkin käsitelty. Mitä ne eivät olleet ollenkaan vuoden alussa.
Terve ihminen kestää sen mahdollisen kivun joka tässäkin on pakko käydä läpi. Sairas tai heikko ei sitä kestä, joten käsitellään meikäläinen siis ensin…