Äh, tuntuu että tulee käytettyä tätä blogisysteemiä vain kun pitää purkaa vitutusta tms., mutta kaipa sekin on oma tapansa kirjoittaa tänne…
Tällä kertaa vitutus ei kohdistu työhön tai kavereihin, vaan yleiseen turhautumiseen lähimmäisiin. Minkä takia sitä tuntuu välillä että haluaisi olla hyvä ihminen, se kaikki on ihan turhaa, vaikka sitten pienemmässä mittakaavassa?
Palasin tänä yönä fillarilla baarista ja kodin lähikulmilla näin miehen makaamassa maassa jokseenkin tajuttomana yhden baarin lähistöllä. Pysähdyin ja menin tarkistamaan onko hänellä kaikki ok. Mies, suunnilleen viisissäkymmenissä, olikin hereillä, aivan totaalisen kännissä vain, housutkin puolireisissä jne. Yritin siinä sitten saada kaveria ylös jne. ja kyselin missä hän asuu yms. Tuli siihen joitain muitakin kavereita paikalle mutta kaikki olivat ihan yhtä sekaisin kuin tämä kaveri. Joku sanoi soittaneensa ambulanssinkin tai jotain. Oikeasti ei tämä kaveri edes tarvinnut ambulanssia, lähinnä jonkun joka hoitaisi sen himaan. Eipä kukaan sitä kaverikseen tunnistanut eikä mies osannut sanoa kummemmin missä asuu…
Olin siinä varmaan puoli tuntia miehen kanssa ja yritin saada sitä liikkeelle, sen sekavat ”kaverit” ympärillä. Totesin lopuksi että koska mies ei ollut mitenkään hengenvaarallisessa tilassa, sää oli lämmin ja sillä oli ns. kavereita ympärillä päätin jättää homman sikseen ja lähdin himaan. Ei voi helvetti viettää koko yötä jonkun sekavan idiootin kanssa vaikka kuinka haluaisi auttaa. Kyllä mä erotan jos joku on oikeasti vaarassa siitä että ne on vain sekokännissä, vaikka niillä olisikin housut puolinilkoissa. Vähän teki pahaa lähteä siitä mutta silti koin tehneeni oikein, edes yritin auttaa kaveria, jos ei apu kelpaa niin voi voi. On tää tätä taas välillä. 🙁