Mulla on pitkästä aikaa jotenkin oudolla tavalla hyvä olla. Viimeisten kuukausien aikana on selvinny niin paljon sellasii asioita, joiden takia mulla oli tosi paha olla, ja näin jälkeen päin mietittynä se vaati ekä hiukan liikaakin et asiat alko selviämään. Nyt vaan pelkään et tää hyvä olo ei kauaa kestä. Ei se oo ennenkään kestäny ni miks nytkään?
Kuitenkaan en oo päässy yli kaikkein vaikeimmasta asiata, ikävästä. Ikävästä yhtä tiettyä ihmistä kohtaan, ihmistä joka on mulle ku oma sisko. Vaikka tiedän et meidän väliin ei vois koskaan tulla ketään/mikään eikä meitä voi erottaa ni pelkään et en enään koskaan nää sua enään. Odotan jokaista päivää sun kanssa enemmän ku mitään muuta. En tiedä mitä tekisin jos et olis mun lähelläni, mua ei enään varmaan olis ilman sua. Kiitos kaikesta, kiitos et oot jaksanu mua sillon ku on llu vaikeeta. Rakastan sua <3
Enkä mä haluu vähätellä muidenkaan tukea ja rakkautta. Tiedän etten oo mikään maailman helpoin ihminen ja silti te vaan ootte siinä mun vierelläni. Välillä tuntuu et oon tosi yksin ja sit te vaan jaksatte olla siinä ja pitää musta huolta. Aina vaan ei jaksa muistaa et te oote olemassa.
Alan taas olla liian väsyny kirjottamaan mitään järkevää joten antaa sen olla. Tuntuu että tästä tulee taas yksi ilta muiden joukossa ku saan itkeä ikävääni.
