alku kesän sininen hämärä laskeutuu ympärille ja yksinäinen peti kutsuu nukkujaa. kuitenkin tahdon pitkittää sen huokuttavuutta ja aloitella tänne kirjoittamisen, jos se nyt jota kuta joskus kiinnostaisi lukea. mutta saapi ainakin ajatukset ulos. nuoriso on viettämässä hilpeää ja rentoa perjantai-iltaa kaupungilla ja ehkä alku yö menee vain sängyssä pyörien ja odotellen millalailla sieltä kotiudutaan. viikon päästä on pojan ylioppilasjuhlat ja silloin on meno melko erilainen. voi! minun vehnäjaupussini saa kuin saakin lakin päähänsä ja äippä kuluttaa nessuja))) poika oli syntyessään pienempi kuin tuo vehnispussi, siksi vertaus pussiin. muksut ovat muutenkin lentäneet pois kotipesästä ja on opettelemista yksin asumiseen… missä mennyt nuo 25 vuotta ensimmäisen taaperon ensiparkaisusta? aika on ollut ylä- ja alamäkeä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. en kyyneleitä enkä naurua. en mitään. sanotaan että elämä kasvattaa. voi voi, silmät lupsuu kuitenkin kiinni. niinpä hiivinpetiin, katselen pimenevään iltaan ja ajattelen teitä kaikkia saman tähtitaivaan alla. palaillaan!
