Mietin linja-autossa Neitsyt Mariaa.
Tuota säyseää Herran piikasta.
Ole sitten ihmisiksi, lapsena sanottiin.
Minä ja Maria, emme ole ystävättäriä tänään.
Suljen oven ja verhot, napsautan ovikellolta niskat nurin.
Kukaan ei näe tänne nyt.
Sitten se tulee.
Viha.
Se hakkaa ohimoita.
Se saa irvistämään kuin väkevä viina.
Se tulee lihaksi ja ottaa naisen hahmon.
Älä tule tänne tänään toivottamaan Herran rauhaa!
Tänään minä huudan perkeleitä pyhän kirjan sivuilta.
Seitsemän pahaa henkeä minussa, sätkiviä riidan sikiöitä.
Ja minä ruokin niitä maidolla, joka kiehuu yli ja palaa pohjaan.
Minä käyttäydyn eläimiksi, uhallakin.
Minä syön raatoja varjoissa kuin luiseva haaskaeläin kaatopaikalla.
Minun vihani kultaiselle vasikalle uhraan katkeruutta ja kaunaa.
Eläväksi herännyt Jumala kyselee pääsiäisen jälkeen, miksi itket nainen?
Sanon, että olen hysteerinen aamuhämärässä, sillä näen tyhjällä haudalla vanhoja luita.
Ja se sanoo, älä pelkää.
Ne maatuvat kyllä aikanaan.
Käyttäydyn taas ihmisiksi, olen säyseä Herran piikanen.
Sain naulata vihani puuhusi.