Se tulee päälle ja varastaa sielus.
Tislautuu kuumeesta märäksi pielus.
Ovelta jo huutaa ’hyvää iltaa!’
Tänään ei höyhensaarille vie siltaa.
Kamarineito unettoman yön,
tekee vuoteeni laidalla tuntien työn.
Tyhjä on sängystä viileä puoli.
Mieltäni raastaa lemmenhuoli.
Missä sä olet ja kanssa keiden?
Kutsuuko kujat mieronteiden?
Paljonko rakkauteen mahtuukaan pelkoa?
Aamuun asti saan ottaa selkoa.
Asentoa vaihdan kuin Vitruviuksen mies.
Uni mua karttaa, on lakana hies.
Kuinka hätääntynyt voikaan uneton olla,
kun ajatukset värittyy ahdingolla?
Sun jokaista sanaa mä tarkoin puntaroin.
Varmasti sä emmit, niin puheestas koin.
Lampaita lasken, joka toinen on musta.
Mietteitä irti en millään saa susta.
Jumalaa jo kartan ja kuolemaakin pelkään,
kun nukkumatti ei ota reppuselkään.
Uneton yö on paholaisen serkku.
Valveeni sille on mässäilyherkku.
Kohta on aamu, nyt uinu ja koisi!
Eikö mun silmän jo sulkea soisi.
Koskaan ei kuitenkaan huomaa sitä hetkeä
kun unen maahan viimein tekee retkeä.
Vihdoin valveen valtiatar lyhyemmän korren veti.
Vaaleanpunaisiin pilviin suuntaa mun peti.
Uupuneena pääsen unien turvaan.
Narniaan vuoteeni lastissa kurvaan.
Ja yllättäen aamu taas eteeni aukenee.
Yöllisistä huolista mieleni raukenee.
Autuutta ja lempeä olen taas täynnä.
Sama joka Jumalan kielsi yösydännä.
