Olipa kesä kesiä sitten, kesä josta tuli syksy.
Silloin tinamies päätti uskaltaa olla minusta riippuvainen.
Minä en vielä ollut leijona, olin aurinkoa ja suolaa.
Tinamies oli kätkenyt takkinsa taskuun vähän sateenkaarta ja unta.
Tuumattiin yöllä pimeyttä peittona, että valvotaan aamuun asti.
Olen ollut hereillä siitä saakka.
Me pidettiin sadetta apilan lehdellä, pidettiin aurinkoa punaisen lyhdyn alla.
Minun punaiset kengät ei kopinallaan meitä koskaan toivoneet kotiin.
Nyt tienviitat pyörii kuin onnenpyörä, pidän tinamiestä kädestä kiinni.
Kätken öljykannun tyynyni alle ja valvon aamuun asti.
Mikä on sellaisen lelun nimi, jossa on kuplassa vettä?
Sitä kun ravistaa sataa lunta, ja maisema peittyy piiloon.
Kuka meni kuplaa heiluttamaan, oliko se paha noita vai Velho?
Minä olen pelkkä variksenpelätti, jos tinamies ei kerro mitä tehdään.
Minusta on tullut urhoton leijona, en ilman tinamiestä pärjää.
En tunne Velhoa vähääkään.
Velho ei kerro nimeään.
Elämän nimi on ihmemaa.
Tinamiehen nimi on Loistava.
Öljyän sen, ettei sen silmä ruostu, ja valvon aamuun asti.
Sen pituinen se.
