• bbHennaK

Syksyllä nautitaan koti-illoista

Ihana ollut huomata, kuinka mieli rauhoittuu syksyn aikana ja kotona alkaa viihtyä paljon paremmin, vaikka puuhaa ja töitä kyllä riittää yllin kyllin. Nykyään kuitenkin vietän esim. viikonloput mieluummin töitä tehden, jotta voi hankkia jotain kivaa esim. kotiin tai ihan rauhallisesti viettäen peli-iltaa kavereiden kanssa tai käymällä leffassa. Sitten pääsee ajoissa nukkumaan eikä tarvitse yöllä kylmässä värjötellä taksijonoissa eikä aamulla ole paha olo.

Tällä hetkellä mulla on tosi hyvä fiilis ja asiat alkaa selkiytymään pala palalta. Kuhan ei ota liikaa paineita. Kaikki ajallaan.

Kauhea into on herännyt nyt opiskeluun ja kotini sisutamiseen ja mietinkin vaan joka päivä mitä kaikkea voisin hankkia kotiin. Juhliminen on jäänyt oikein vähälle ja nyt mennään kolmatta viikkoa ilman tipan tippaa. Eikä tippaakaan kyllä tee mieli.

Ajattelin, että jos mitään erikoista ei tule, niin uudenvuoden vaihtumista voisi sitten juhlia hiukan shampanjan kera. Olisi kyllä aika loistava puhdistautumiskuuri siihen asti.

Kesän lopussa minulle soitettiin koulutuskeskus Educolta ja kysyttiin olisinko kiinnostunut yrittäjän ammattitutkinnosta, kun minulla on toiminimi. He tarjosivat mahdollisuuden kehittyä yrittäjänä ja laajentaa osaamista. Minulla on merkonomin koulutus jo ja tämä kuulosti mukavalta jatkeelta sille, varsinkin kun yrityksen perustaminen oikein kunnolla on kyllä tulevaisuuden haaveissa. Koulutus käydään mentorin kanssa ja oppisopimuksella ja kerran kuussa on lähipäivä. Koulu kestää 1,5 vuotta ja se käydään markkinointi-instituutissa.

Ensimmäinen koulupäivä oli oikein mukava ja tutustuin luokkalaisiin. Kaikki vaikutti huipputyypeiltä ja mukaan mahtui kaiken kirjavaa porukkaa. Ihmisiä oli sirkustaiteilijasta lihameklariin.

Nyt jään innolla odottamaan miten koulutus käynnistyy ja onko se minulle kuinka haastavaa.

Ihanaa syksyä kaikille :)

8 kommenttia

Anonyymi

29.9.2011 17:00

Joko olet ensimmäisellä kouluviikolla oppinut kirjoittamaan tai sitten kuiva kausi on tehnyt todella hyvää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.9.2011 21:39

Koska sä olet merkonomitutkinnon suorittanut???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.9.2011 06:40

Etkös sä jättäny sen merkonomitutkinnonkin kesken? Niin mainitsit yhdessä blogissa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.10.2011 16:50

Alkaa tuntua, että olet päässyt oikealle polulle. Hyvä Henna! Tuo alkoholittomuus on ihan huippua! Hienoa, että elämäsi alkaa selkiytyä. Paljon tsemppiä jatkoon! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2011 16:58

Jos nyt muutaman viikonlopun ollu selvinpäin tuskin kannattaa alkaa puhumaan mistään elämänmuutoksesta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2011 22:43

Alkoholittomuus on hyvä juttu ja paljon onnea ja menestystä jatkossakin opinnoillesi! toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.10.2011 13:06

Syksyllä se tosijuhlijan psyyke ja kisakunto vasta testataan. Jokainen märkäkorva osaa ryypätä, rellestää, bailata ja sekoilla vaput ja juhannukset mutta menepä tuonne Marraskuun räntäsateeseen. Rauhoittumiset on amatööreille, niille jotka ei osaa ottaa. Sitäpaitsi taksijonossa ei tarvi odottaa kun käyttää sitä yöbussia. Mutta kukin tavallaan, onnea uuden vaiheen johdosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.10.2011 17:11

"Rauhoittumiset on amatööreille, niille jotka ei osaa ottaa. "

Juurikin näin. Ja eikö tämä ole Henna juuri sitä täysillä tuohon suuntaan ja täysillä sitten päinvastaiseen -meininkiä mitä harmittelit harrastavasi liiankin kanssa? Kokeile vaikka käydä siellä yöelämässä vähän vähemmän viinan voimin ja lähteä kotiin ennen kuin taksia pitää jonottaa. Iltaa voi viettää kavereiden kanssa vaikkei olisikaan alkoholilakossa. Tsemiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi