Voiko ihminen pitää sekä ruuasta että eläimistä?

  • Salla Tuomivaara

Otsikkoni on varmasti monen mielestä nurinkurinen. Tokihan meistä lähes kaikki pitävät molemmista, sekä ruuasta että eläimistä. Elämäntapamme kuitenkin vaikuttaa siltä, kuin pitäisimme gastronomisia elämyksiä huomattavasti eläinten elämää merkittävämpänä arvona. Vaikka emme tämän ajatuksen ajattelemisesta pidä, tiedämme, että nykypäivän tehotuotannossa eläimet eivät voi elää sellaista elämää, jota voisi pitää millään tavoin hyvänä eläinyksilön elämänä.

Ruuantuotantoon käytettäviä eläimiä on maassamme moninkertaisesti enemmän kuin muita. Elävinä keskuudessamme ovat kuitenkin aivan muut, erilaista elämää elävät eläimet: lemmikit. Ruuantuotanto oli ennen jotain, joka oli läsnä jokaisen perheen elämässä. Tänä päivänä hyvin harva ihminen on nähnyt syömiensä eläinten elinkaaren alusta loppuun. Tietyistä tuotantovaiheista on niukasti tarjolla edes kuvia. Suuri osa eläintuottajistakin tuottaa vain yhtä eläinlajia.

On siis helppoa sekä syödä ruokaa entiseen malliin että nauttia eläinyksilöiden seurasta ja hoivata niitä. Ruokaskandaalit ja tilakuvaukset ovat nostaneet kuitenkin näkyviin sellaista eläintuotannon arkea, joka ei juuri ruokahalua kiihota. Kysyntää vaihtoehtoisille ratkaisuille on: ihmiset haluaisivat syödä puhdasta ja eettistä ruokaa, joka olisi terveellistä ja maistuisi hyvältä. Tilojen määrä kuitenkin vain putoaa ja elintarvikesektori keskittyy entisestään. Vaihtoehtoiset yrittäjät räpistelevät kannattavuusongelmissa, vaikka maatilatorit, luomuvaihtoehdot ja eettiset tuotantoratkaisut ihmisiä miellyttävätkin.

Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, miten koko maatalous- ja ruuantuotantopuolta Suomessa hallinnoidaan? Vaikka maanviljelijöitä on enää pieni osa Suomen väestöstä ja ruokaa puolestaan kuluttavat kaikki, on maa- ja metsätalousministeriö ollut harvinaisen hallitsevalla tavalla vain ja ainoastaan yhden puolueen käsissä: Keskustan.

Tuottajapuoltakin on syytä ruoka-asioissa kuunnella. Mutta mille tahansa alalle tekee hyvää saada näkemyksiä yhteiskunnan eri sektoreilta, katsoa maailmaa erilaisten lasien läpi. Maa- ja metsätalousministeriön kohdalla näin ei ole tapahtunut. Se näkyy siinä mitä meillä syödään ja mitä meillä tuotetaan. Se näkyy siinä, että aidosti eettisiin tuotantotapoihin ei satsata, vaan yritetään jatkaa linjalla, jossa tehdyistä virheistä ei opita eikä uusia virtauksia haistella.

Tänä päivänä on mahdollista nautiskella ruuasta täysillä, myös kokonaan ilman eläinkunnantuotteita. Keskittyen joko kasvisruokaan puhtaimmillaan, tai korvaten lihasta ja maidosta tutun maailman vastaavilla kasvikunnan kehitelmillä. Tällaista linjaa esittelevät esimerkiksi perjantaina 1.4. Animalian Eläin!-tapahtumassa Helsingin Bio Rexissä vierailevat saksalaisen vegelihatalo Wheatyn edustajat. Saksalainen kasvissyöjä ei joudu tinkimään kulttuurisesta rakkaudestaan makkaraan. Eikä enää suomalainenkaan.

Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita rakastamaan eläimiä vain elävinä, vaan haluavat edelleen myös syödä niitä. Kiinnostus ruuan alkuperään ja laatuun on kuitenkin kasvanut siinä määrin, että kovin pitkälle ei pötkitä sillä, että navetoihin asennetaan yhä paremmat valvontakamerat (siis ulkopuolelle) ja ovet muistetaan laittaa lukkoon. Ihmiset, jotka ovat oman kokemukseni mukaan yleisesti ottaen aika eläinrakkaita, haluavat syödä sellaista ruokaa, että uskaltavat myös katsoa sisälle siihen navettaan, jossa se on tuotettu.

Tähän asti suomalainen ratkaisu on ollut, että laitetaan enemmän rahaa lihan imagomarkkinointiin. Tieto todellisuudesta kuitenkin tihkuu pr-materiaalin läpi. Olisiko aika vaihtaa sellaisiin päättäjiin, joiden mielestä ruuantuotannon pitäisi vastata nykypäivän kuluttajien odotuksia eikä markkinoinnin peittää ikävää todellisuutta kuluttajien katseilta?

23 kommenttia

Leccare

31.3.2011 21:45

Jos eläimiä ei ole tuotannossa, eläinkannat romahtavat. Rakastan eläimiä ja toivon suurta biodiversiteettia maailmaan, joten toivon eläinten tarhauksen ja tuotannon jatkuvan laajemmaltikin. Olemassaolo voittaa tärkeydessään unelmaolosuhteet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Salla Tuomivaara

31.3.2011 22:06

Valtavat tuotantoeläinkannat ovat suurimpia uhkia sekä ympäristön ja ilmaston kannalta että luonnonvaraisten ja kotieläinten biodiversiteetin kannalta. Nykyinen tehomaatalous on räjäyttänyt eläinyksilöiden määrän, mutta hävittää geneettistä monimuotoisuutta. Aiheesta esim. tässä tuoreessa jutussa: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/03/fi_FI/Euroopan_nautojen_perima_yksipuolistunut/ Tuotantoeläinten määrän valtavan kasvun ja esim. ilmastonmuutoksen yhteyksistä netti on täynnä tietoa. Tässä yksi uutisesimerkki: http://www.guardian.co.uk/environment/2008/sep/07/food.foodanddrink

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Bigfish420

1.4.2011 02:10

mitä eroo on eläimellä ja vihanneksellä? noin eettisesti? voiko ihminen pitää samaan aikaan ruuasta ja luonnosta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 10:07

Mistä näitä yhden asian fanaatikkoja aina sikiää. Argumentteja heitellää miten sattuu ja niille kaivetaan tekotieteellisiä perusteita kuin piru raamatusta. Luonnontieteilijänä on välillä vaikea päättää itkisikö vaiko nauraisiko.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 12:43

Ihmiselle on lajin mukaista käyttäytymistä syödä sekaravintoa, siis myös lihaa. Harva luonnonvarainen eläin kuolee yhtä tuskattomasti kuin tuotantoeläimet yleensä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 12:49

Samaa mieltä kyllä siittä että pitäisi saada siihen miten ruokaa tuotetaan ja mitä sinne tungetaan. Mutta lihansyöminen ei tule loppumaan ja itse en edes halua siitä luopua...
Jaa että miksi? No liha maistuu hyvälle. Siinä on ihan tarpeeksi syytä minulle. Täysin yhdentekevää myös onko liha possua, kanaa tai vaikka koiraa.

Liha on lihaa ja liha on hyvää. Mutta hyvä on myös huomata että vastaavia "vegaanisia" tuotteita tai edes yhtä tuotetta ei löydy joka maistuisi lähellekkään samalle. Joten miksi ihmeessä pitäisi luopua jostain mistä pitää kun ei ole tarjolla vaitoehtoja. Tofu ja seitan on ihan ok mutta kumpikaan eivät tule tarpeeksi lähelle maussa. Kertokaa toki jos on vielä joku tai jotain muita ns. lihan korvikkeita.

Toki siihen miten sitä lihaa lautaselle tuotetaan, niin siihen voisi toki saada jotain muutosta. Vaikkakin samalta se pekoni tai kinkku maistuu oli sitä possua sitten hyvin tai huonosti kohdeltu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 12:56

Törkeää propagandaa näin vaalien alla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 15:37

"Harva luonnonvarainen eläin kuolee yhtä tuskattomasti kuin tuotantoeläimet yleensä."

Harva tuotantoeläin elää yhtä tuskaisen elämän kuin luonnonvarainen eläin yleensä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 15:40

"Vaikkakin samalta se pekoni tai kinkku maistuu oli sitä possua sitten hyvin tai huonosti kohdeltu."

Niinpä, ja samanlainen se mattokin on riippumatta siitä onko se teetetty lapsi-, orja-, tai eettisemmällä työvoimalla.

Vaikka itsekkyys on inhimmillistä, niin asioita voi siltikin katsoa muusta kuin oman navan näkökulmasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 15:41

"No liha maistuu hyvälle. Siinä on ihan tarpeeksi syytä minulle."

Ketään tuskin kiinnostaa, mikä sattuu olemaan sinulle tarpeeksi hyvä syy. Jos pointtinasi taas on, että lihansyöntiin tai eläintuotteiden kuluttamiseen ylipäänsä ei liity mitään eettisiä kysymyksiä, miksi et sano niin suoraan ja perustellen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 17:56

Eettisesti ja moraalisesti kestävällä pohjalla olevat liikkeet ärsyttävät aina omaan napaan tuijottavia. Itsekkyys ja kovat arvot ovat Suomessa voimissaan. Useasta muka-hauskasta kommentista loistaa täälläkin pelkästään minä-minä-minä-minä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 20:25

"Niinpä, ja samanlainen se mattokin on riippumatta siitä onko se teetetty lapsi-, orja-, tai eettisemmällä työvoimalla."

Ja luultavasti myös halvempi joka saattaa painaa kupissa enemmän mitä se kuinka se on tuotettu.

"Ketään tuskin kiinnostaa, mikä sattuu olemaan sinulle tarpeeksi hyvä syy. Jos pointtinasi taas on, että lihansyöntiin tai eläintuotteiden kuluttamiseen ylipäänsä ei liity mitään eettisiä kysymyksiä, miksi et sano niin suoraan ja perustellen?"

Ehkä ei mutta veikkaampa että monelle muullekkin se on monelle muullekkin se ainut syy syödä lihaa.
Olisi typerää sanoa etteikö eettisillä kysymyksillä olisi mitään merkitystä mutta täysin eri asia on jaksaako kiinnostaa tai onko varaa maksaa vaikka luomulihasta tai popsia tuoreita luomu vihanneksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.4.2011 23:11

Voi hyvä elämä mitä itsekeskeisyyttä ja itsekkyyttä näistäkin kommenteista paistaa. Välillä hävettää olla ihminen! Minä, minä minä.......!! "Koska liha on hyvää"? Aika moni asia maailmassa voi olla hyvää mutta silti ilman sitäkin voi tulla toimeen ja nauttia muista asioista. Itse koen niin, että ruoka on vain yksi osa-alue elämässä ja jos siitä taas jättää yhden osa-alueen käyttämättä, niin ei luulisi olevan iso uhraus kellekään kun miettii hyötyjä. Rakasta lähimmästäsi niinkuin itseäsi, miksei se koskisi myös eläimiä?

Ymmärtäisin sen vielä jotenkin jos jollain on vastustamaton tarve syödä lihaa ja hän söisi eettisesti valmistettua lihaa, mutta tehotuotantoa ei mielestäni yhdenkään itseään sivistyneenä ihmisenä pitävän kuuluisi sallia.

Ja miten paljon esimerkiksi pelkästään omaan ystäväpiiriini kuuluukin ihmisiä, jotka ovat ns. eläinrakkaita, ja vastustavat henkeen ja vereen turkistarhausta, mutta kuitenkin mäkissä maistuu burgerit ja muutenkin lihankäyttö on päivittäistä. Siis what the fuck?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.4.2011 02:25

Kai sitä ihminen tulee toimeen vaikka pelkällä vedellä, heinällä ja mutamajalla jos niiksen on. Siitä vaan ihan vapaasti harrastamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.4.2011 05:13

Alan kasvissyöjäksi heti, kun kaikki muutkin lihaa ravintonaan käyttävät elolliset olennot luopuvat siitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.4.2011 12:55

"Valtavat tuotantoeläinkannat ovat suurimpia uhkia sekä ympäristön ja ilmaston kannalta että luonnonvaraisten ja kotieläinten biodiversiteetin kannalta."

Näihin asioihin pitäisi puuttua mutta valitettava tosiasia on että on ihan yhden tekevää vaikka Suomessa kielletäisiin kokonaan lihan tuotanto. Suomi on niin järkyttävän pieni maa ettei sillä olisi mitään merkitystä globaalilla tasolla. Näitä muutoksia pitäisi saada toteutettua jossain ihan muualla kuin Suomessa jotta jollain olisi edes jotain merkitystä.

Tätä on varmaan monen vaikea hyväksyä ja vielä vaikeampaa oikeasti tehdä asian eteen jotain. Täällä riittää että ei käy mäkissä ja paheksuu muiden ihmisten valintoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

4.4.2011 07:26

Metsään mennään jo siinä vaiheessa kun oletetaan eläinrakkauden ja eläinten syömisen olevan jotenkin keskenään ristiriidassa. Ennen vanhaan ihmisillä ei ollut varaa pähkäillä tuollaisten tiimoilta. Ja nykyään meillä on sylikoiria joita inhimillistetään epäterveellä tavalla ja jotka syövät paremmin kuin monet ihmiset.

Ja Salla, biodiversiteettiargumenttisi ontuu kahdesta syystä: A) biodiversiteetti on toki pienentynyt tuotantoeläinkannan sisällä, mutta se ei vaikuta luonnon biodiversiteettiin (muutoin kuin ryöväämällä maata luonnolta tuotantokäyttöön) ja B) sama diversiteettiongelma pätee myös tuotantokasveihin, ei pelkästään eläimiin. Tällä logiikalla joutuisimme palaamaan takaisin metsästäjä-keräilykulttuuriin, joka taas edellyttäisi ihmispopulaation pienentämistä kivikautisiin lukemiin. Mistäs kansanosista aloitamme?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.4.2011 09:54

Lihan syönti on ihmisen aivojen kehitykselle välttämätöntä. Jos ihminen ei olisi aikanaa syönyt lihaa, ei ihmisestä koskaan olisi kehittynyt nykyisen kaltaista muuhun eläinkuntaa verrattuna ylivertaiseen ajatteluun kykenevää lajia. Voisi tehdä välillä hyvää kaikille näille vouhkaaville ekofasisteillekin isuta lihapatojen ääreen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.4.2011 09:55

Hofstadter puhuu asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.4.2011 10:10

Kirjoittajan koulutustausta selittää aika pitkälle kirjoitukseen sisältyvän argumentaation tasoa. Vailla luonnontieteellistä koulutusta olevalta ei voi tietenkään odottaa luonnontieteenalaan liittyvien asioiden monitahoisuuden ymmärtämistä. Kirjoittajalta voidaan kuitenkin edellyttää oman ymmärryksensä rajallisuuden ja puutteiden sekä niistä aiheutavan luonnotieteelliskriittisen ajattelun onttouden tiedostamista. Kun näin ei ole, sorrutaan juuri tässä blogissa esiintyviin yksittäisten omaa tunneperäistä ajattelua tukevien sirpaleargumenttien poimimiseen ja faktauniversalisointiin. Argumentoinnista tulee enemmän uskonnollisen julistamisen kaltaista kokonaisuudesta irroitettuihin yksittäisiin osatotuuksiin takertumista kuin kriittistä tarkastelua kestävää fakta-argumentointia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.4.2011 15:11

Kommentit keskustelupalstalla ovat hyvin tökeröitä.

Ensinnäkään lihansyönnillä ei ole mitään todistettua yhteyttä aivojen kehitykseen. Jo melko minimaalisilla eläinproteiinimäärillä aivot kehittyvät normaalisti.

Toisekseen siitä, millaisia julmuuksia luonnossa tapahtuu, ei tarkoita etteikö meillä olisi velvollisuutena kohdella hyvin vaikutuspiirissämme olevia yksilöitä, lajista riippumatta.

On aika törkeää liittää kasvissyönti ja tehotuotannon paheksunta johonkin ääriesimerkkiin vegaaniperheestä jotka hoitavat infektiotauteja savihoidoilla. Lapsia kuolee joka tapauksessa, eikä ole varmaa linkkiä ruokavalion ja kuoleman yhteydellä. Oliko lapsi esim. alipainoinen ja oliko näkyviä merkkejä aliravitsemuksesta?

On kauheaa nähdä näin suuri määrä ala-arvoisia kommentteja täällä. Ei missään muussa aiheessa (esim. homokeskustelu) kehdattaisi kirjoittaa näin törkeästi. Ilmeisesti liittyy siihen, että ihmisillä on pohjimmiltaan huono omatunto lihansyönnistä, koska se on niin selvästi väärin. Kiistämisen määrähän tunnetusti lisääntyy, mitä kauheasta asiasta on kyse; padon alla asuvat eivät pelkää ollenkaan padon murtumista (padon murtuminen olisi liian kauhea ajatuskin), mutta kauempana alajuoksusta pelkoa ilmenee jo paljon enemmän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.4.2011 15:31

Koko alkuperäinen tekstikin on "lievästi" kärjistetty. Ala-arvoiset kirjotukset keräävät ala-arvoisia kommentteja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi