Paras ystävän kuoli 14.3. Elin hetken jos toisenkin sumussa.. Hän oli koko perheeni, ihminen joka tunsi minut.. Ihminen, joka oli nähnyt minut niin alasti, verta vuotavana.. Ihminen, joka hoivasi ja kantoi minut loppuun asti.. Ihminen, jota rakastan koko sydämestäni ja jonka ansiosta löysin itseni..
Olet nyt poissa, mutta kanssani ikuisesti..
Kuolemasta on nyt kulunut tovi, silti välillä tulee hetkiä, että olen tekstaamassa hänelle kenet tapasin viimeksi ja kysymässä neuvoa.. Jostain syystä on myös vaikea ollut kirjoittaa päiväkirjaa.. Hänen kuoleman jälkeen en ollut kirjoittanut muuta kuin uutisen, että hän on poissa.. Kuukausi tai parikin taisi mennä..
Nyt juoksen joka päivä, välillä tyhjinä hetkinä kaikki kaatuu… Ikävä on suunnaton..
En ikinä ole aikaisemmin ketään todella, todella läheistä, saati sitten, että hän oli läheisin.. Sanotaan, että silloin kasvaa viimeistään aikuiseksi.. Ehkä.. Ainakin sitä alkaa miettimään asioita vähän eri tavalla..