Blogi

Top 5 arkiviskiä

Jokaiseen hetkeen on olemassa siihen sopiva viski. Mielestäni blended whiskyt sopivat parhaiten silloin kuin et halua ottaa viskin juontia liian vakavasti. Sinun ei tarvitse odottaa oikeaa hetkeä eikä valmistautua henkisesti. Näitä viskejä voit juoda tuiki tavallisena päivänä tuosta vaan. Kun pullo on tapettu voit hankkia toisen samanlaisen. Alla henkilölkohtainen TOP 5 listani helposti juotavista arkiviskeistä.

5. Famous Grouse
Famous Grouse kuuluu klassikoihin jotka pitäisi löytyä jokaiselta viskihyllyltä. Tämä on kerrassaan mainio perusviski. Se on hekposti juotava, sopivan simppeli ja hinnaltaan edullinen. Ei ihme että se on maailman myydyin skottilainen. Kyseinen viski sattuu myös olemaan sekä Skotlannin että pohjoismaiden myyntitilastojen kärjessä. Lintuviski on varma valinta joka useimmiten lunastaa sitä kohtaan asetetut ehkä hieman matalatkin odotukset.

4. Johnnie Walker Black Label
The Black Label by Johnny Walker on 12-vuotias blended whisky, eli sekoituksen nuorimman whiskyn on oltava vähintään 12 vuotta tammitynnyrissä kypsynyttä. Black Label on pehmeän hedelmäinen viski jossa on vivahdus savua. Black Labelia pidetään keskivertoblendiä parempana viskinä mikä monen kohdalla pitääkin paikkansa. Minulle Black Label tuo mieleen tasapainoisen, mukavan makean, sopivan monimutkaisen ja vivahteikkaan aromaattisen viskin.
Ainoa miinus on löytyy hintalapusta. Black Labelin hinta on vain karvan verran edullisempi kuin edullisempi single malt. Näitä ei pitäisi tietenkään verrata keskenään mutta toisaalta on vaikea olla vertaamatta. Hinta onkin ainoa asia mikä pudottaa näinkin mainion viskin neljännelle sijalle. Onhan Black Label toki hyvää muttei yksinkertaisesti tarjoa samanlaista vastinetta rahoille kuin toiset blendit, kuten vaikkapa pikkuveli Red Label. On toki muistettava että puhumme arkiviskeistä joten ehkä 12-vuotias premium blend on hieman väärässä kategoriassa, kilpaileehan se kuitenkin tasavertaisesti monen hienon singlemaltin kanssa.

3. Johnnie Walker Red Label
Johnnie Walker Red Label putoaa tavallaan samaan kategoriaan Famous Grousen kanssa. Simppeli mutta luonteikkaampi. Mielestäni Red Labelissa on hieman pidempi jälkimaku mikä nostaa sen lintuviskiä korkeammalle.
Vaikka Red Label tuleekin samasta perheestä kuin Black Label saattaa makuero yllättää. Red Label ei ole läheskään yhtä pehmeä, savuisuudesta ei ole tietoakaan, ja muutenkin viski on paljon yksinkertaisempi kuin isoveljensä. Toisaalta, hinta-laatusuhde on kyllä tässä tisleessä kohdallaan. Nythän tarkoitus on listata arkiviskit joten mielestäni juuri hinta-laatusuhteelle tulisi antaa painoarvoa. Tästä syystä Red Label pyyhkäiseekin listalla Black Labelin ohi.

2. The Black Grouse
The Black Grouse on Famous Grousen savuisempi sisarus joka täydentää sopivasti Grousen sukupuuta. Viski on yksinkertaisesti loistava! Maku on yksinkertaisen savuinen ja selkeän yksinkertainen. Vähän kuin blendien Ardbeg Supernova.- savuisen blendin prototyyppi. Mielenkiintoisella tavalla erilainen.
Toisaalta, jos et satu pitämään savuisista viskeistä ei Black Grouse varmaankan ole sinun viskisi. Jos taas pidät savuisemmista Islayviskeistä on Black Grouse varma valinta.

1. Tullamore Dew
Kaikki kunnia skottiviskeille mutta blendeistä puhuttaessa on pehmeät irkkuviskit yleensä vahvoilla. Tullamore Dew on hyvä esimerkki pehmeästä, kielen päällä mukavalta tuntuvalta viskiltä. Maku ei ole yhtä rikas ja monipuolinen kuin Famous Grouse tai Red Label mutta koska helppo lähestyttävyys painaa tässä testissä paljon on Tullamore Dew vahvoilla.
Tullamore on whisky joka sopii juotavaksi niin ruokaa laittaessa kuin saunaakin lämmitettäessä. Tullamoreo n myös whisky joka sopii tarjottavaksi niin mummolle kuin kavereillekin.
Helpon juotavuutensa, suorastaan lutuisen pehmeytensä, ja yksinkertaisuutensa ansiosta Tullamore Dew on minun valinta arkiviskiksi.

Viime vuosina on etenkin Islayviskit olleet kovassa nosteessa. Samalla kun tisleet ovat kysytympiä kun koskaan ovat myös tislaamot uudistuneet. Viime vuosikymmenen aikana on tapahtunut varmasti enemmän kun 1800-luvun alusta peräisin olevan historian aikana josta kuitenkin suuri viskitislaamoista voivat olla syystäkin ylpeitä. Onko siis mikään enää niin kuin ennen? Mitä seuraavaksi?

Bruichladdich haluaa selvästi olla se tislaamo joka muuttuu, uudistuu ja näyttää tietä. Perinteisesti tislaamoille on ollut tärkeää että viskit maistuvat täsmälleen samalta vuodesta toiseen. Vuosikertaeroja ei siis sallita vaan viskit sekoitetaan eri tynnyreistä mahdollisimman samanlaiseksi joka vuosi. Bruichladdich sen sijaan aikoo tuoda markkinoille vuosikertaviskejä joissa lähinnä ohrasatojen vuosikertavaihtelut maistuvat sellaisena kuin ne oikeasti ovat. Bruichladdich on siis tietääkseni ensimmäiinen tislaamo joka ei edes yritä peittää vuosikertaeroja vaan kääntää ne hyödyksi tavalla joka tekee jokaisesta viskistä ainutlaatuisen. Ovelaa eikö vain?

Kyseinen tislaamo ei myöskään ole jumiutunut perinteisiin tynnyreihin kuten bourboniin, sherryyn, tai portviinitynnyriin. Parhaillaan on käynnissä kokeiluja mm. Bordeaux viimeistellyistä viskeistä sekä kuuluisan St. Emilion viinitilan valkoviinitynnyrien sopivuudesta viskinvalmistukseen. Okej, eihän muutaman uuden tynnyrin kokeilu nyt sinänsä niin maailmaamullistava asia ole, mutta ottaen huomioon että maltaisia tisleitä on tuollakin saarella valunut jo kolmatta sataa vuotta tislauspannusta, niin onhan jo korkea aika että joku vähän uudistuu! Seuraava temppu onkin luomuviskin tuleminen markkinoille. Olisitko uskonut 10 vuotta sitten?
Laphroaig taas on toinen ääripää. He elävät pitkälti sillä että heidän viskinsä luokiteltiin aikanaan jenkeissä lääkkeeksi joten suosio on tänäkin päivänä sen mukaista. Laphroaigia ei voisi vähempää kiinnostaa sherryviimeistely jostain soleralitkuista nyt puhumattakaan. Pojat ovat kuitenkin tislanneet viskiään kohta parisataa vuotta ja hyvin on mennyt. Valikoima on Islaytislaamoiden ylivoimaisesti pienin eikä sitä ole juurikaan tarkoitus laajentaa. 15 vuotiaan vaihtuminen 18-vuotiaaseen ja uuden 3-woodin tuleminen markkinoille oli sinänsä jo isoja muutoksia ja riittävät varmasti hyvin vähäksi aikaa.

Laphroaig yrittää, ja varmasti onkin, saaren ystävällisin tislaamo. Rekisteröityneille ystäville tislaamo lahjoittaa ilomielin 5 cl pullon 10-vuotiasta perusviskiään. Laphroaig haluaa siis selvästi olla kaverisi ja onnistuukin siinä hyvin. Pelkästään suomessa on yli 7000 ”Friends of Laphroaig” ystävää. Laphroaigilla tunnelma olikin aidosti ystävällinen he saivatkin oli oikeasti meidät tuntemaan olomme kuin vierailla eikä turistilla (joita siis oikeasti kuitenkin olimme). Baarissakin viskitarjoilu toimi sutjakammin kuin monen hyvän ystäväni luona. Kyllä Laphroaigin kanssa kelpaa olla kaveria edelleen, sen verran hyviä jätkiä kuitenkin olivat.
Ardbeg taas näyttää lähtevän siitä että tavallista Ardbegiä ei olekaan. Jokaisessa viskissä on oma juttunsa, oma tarinansa ja äärimmäisyytensä. Ardbeghan pidemmän aikaa suljettuna ennen kun tislaamo hiljattain avattiin. Tislaamon lanseeratessa Very Young whiskyn muutama vuosi tislaamon uudelleenavaamisen jälkeen oli temppu ennenkuulumaton. Very Youngin jälkeen oli vuorossa Still Young joka sekin otettiin teini-iästään huolimatta hyvin vastaan. Paljon keskustelua on herättänyt myös markkinoille päästetty 3000 pullon ennakkoerä erittäin savuista Supernova viskiä joka myytin loppuun reilussa tunnissa! Vertailun vuoksi Supernova on noin 3 kertaa savuisempi kuin suurin osa Islayviskeistä joten ei ihme että viskipiireissä kuohahti. Ardbegin näyttäessä suuntaa viskin ikääntymisen suhteen ei ”keskeneräisen” viskin päästäminen markkinoille enää olekaan niin ihmeellistä. Islaytislaamoiden iltatähti Kilchomanin 2-vuotiasta spiritiäkin (eli ”viskiä” joka ei ole kypsynyt riittävästi jotta sitä edes saisi kutsua viskiksi) oli, ja saattaa olla vieläkin, saatavilla Islayn baareista 5cl pulloissa. Kuka voi siis enää väittää että viskin on oltava vähintään vuosikymmen tynnyrissä jotta se olisi nautittavaa? Ei Ardbeg ainakaan.

Varsin aiheellisesti voimmekin kysyä itseltämme ”mitä seuraavaksi” ? Ehkä konjakkitynnyrissä viimeistelty viski erityisesti pohjoismaiden markkinoille? Muistan lukeneeni että jopa tabascotynnyriä olisi kokeiltu joten ehkä uusi yritys savuisilla Islayviskeilla olisi paikallaan? Tulemmeko näkemään reilun kaupan viskin? Entä kahden litran pahvitönikkäpakkauksen? Viskin alumiinipurkissa?

Itse odotan ehkä eniten päivää jossa pullon kyljestä voi lukea vuosikerran, ohralajikkeen ja jopa tilan josta ohra tulee. Kukas muukaan kuin tislaamoiden rebelli Bruichladdich voisi moista kepposta suunnitella. Tämä antaisi mahdollisuuden myydä myös vintage viskejä eli tavallista parempien vuosikertojen ohrasadoista tehtyä tuotetta joka halutaan erottaa ”perusvuoden” tuotteesta vintage nimikkeellä. Konjakeissa ja shampanjoissahan tämä on ollut yleistä jo kauan.

Ainakin toistaiseksi on kehitys ollut tervetullutta ja tervettä enkä oikeastaan jaksa uskoa että pahempia ylilyöntejä tullaan näkemään. Sen sijaan moni hauska yllätys ja mielenkiintoinen makuelämys on varmasti tuoltakin saaresta vielä tulossa.

Sisäinen kulinaristini nosti taas päätään. Eilisen Hakiksen etnokauppakierroksen jälkeen pakkasesta löytyi mm. tiikeriravun pyrstöjä. Siitä se ajatus sitten lähtikin. Vielä kaupassa käydessä oli tarkoitus kokata tomaattikastike reilulla valkosipulilla ja uittaa raakoja ravunpyrstöjä siellä kunnes kypsyvät. Sitten tapahtui jotain ja kattilassa kiehui De Ceccon sijasta basmatiriisi. Ei siinä mitään mutta kun samaan aikaan pannulla kypsyivät luomusipuli ja pari suomalaista tomaattia. Ei mennyt kauaa kun tajusin että nyt haetaan jo kaukaa mutta toisaalta myös epätoivoisesti. Cross Culture trendiä kunnioittaen tuunasin keitoksenalkuani vielä oyster saucella, chilillä ja bulgarianjogurtilla.

Maistuiko? Nojaa, olihan se loppupeleissä nälkäisenä sellaista perusnamaskaarin perusmättöä mutta jos taas hetken olisi miettinyt, edes pari sekuntia, niin lopputulos olisi varmasti ollut toinen ja parempi. Ehkä mä kuitenkin jatkossa pidän välimeren omana juttuna ja kinkkisafkat omanaan. Ne kun ei oikein täydennä toisiaan vaikka vastakohtia ovatkin.

Saako lausua voimasanan jos on varma siitä että on niin sanotusti tullut stroolatuksi öögaan? Ja tämä kun ei ole edes ensimmäinen kerta eikä muuten varmasti viimeinenkään vaikka kyseiset kerrat toivottavasti ovat harvenemaan päin.

Harmittaa vaan isolla V:llä kun oikeasti uhraa vapaa-aikaansa, ihmissuhteitaan yöunista nyt puhumattakaan ja loppujen lopuksi viivan alle jää läjä paskaa. Täysin samaan lopputulokseen olisin nimittäin päässyt jatkuvalla alisuoriutumisella. Harmi vaan ettei se kuulu tapoihini joten tein taas sen virheen että yritin vähän liikaa. Vaikka kyse ei edes ollut siitä että se olisi ollut väärin, päinvastoin. Kaikki se pieni ja välillä isompikin extar kyllä kelpasi mutta siihen se sitten jäikin, prkl! Pitäisikö nyt sitten pitää virheenä neuvotteluja ilman juristin läsnäoloa, kusettaa takaisin vai katsoa peiliin ja todeta olevansa tyhmä tai ainakin helposti huijattavissa? Vaikken sitä haluaisi myöntääkään niin jälkimmäinen on ehkä lähimpänä totuutta.