Iloista pääsiäistä

Täällä ”maalla” olen edelleen. Näin hyvin en ole pitkään aikaan nukkunut, syönyt ja rentoutunut. Aivan ihanaa! Kissojen kanssa olen lepäillyt päivät pitkät lueskellen(roskalehtien lisäksi Paavolaisen kirjaa Suomen kansallinen murhenäytelmä. Punainen…

Täällä ”maalla” olen edelleen. Näin hyvin en ole pitkään aikaan nukkunut, syönyt ja rentoutunut. Aivan ihanaa! Kissojen kanssa olen lepäillyt päivät pitkät lueskellen(roskalehtien lisäksi Paavolaisen kirjaa Suomen kansallinen murhenäytelmä. Punainen ja valkoinen terrori ja vankileirit v.1918). En ole varsinaisesti gradua nyt tehnyt, enkä yrittänytkään tehdä…hieman joitain materiaaleja lueskellut.

Viime yönä tuli katselin ortodoksisen pääsiäisyöpalveluksen. No, välillä nukahtelin, mutta on se hienoa ja rauhoittavaa kuunneltavaa.

Täällä on ollut aikaa ajatella tulevaisuutta…kaikin puolin. Kevät ja kesä ovat muutoksia täynnä. Toivon, että selviydyn harjoittelusta ja kesätöistä kunnialla, mutta elämässä on myös muita asioita…toivon, että myös muilla elämän sektoreilla olisi yhtä onnekasta:-). Se jää nähtäväksi. Valmis olisin.

Huomenna tai ylihuomenna lähden takaisin kotiin Helsinkiin. Tämä rauha on mukavaa, mutta ihana se on taas kotiinkin mennä. Toivottavasti tulee hieno viikko ja saan työtä hyvin eteenpäin…mikäli homma edistyy, niin ensi viikon loppuna voi hieman jo irrotellakin ja mikäli ei, niin sitten saa menovietti odottaa toukokuun alkuun.

Onpahan tylsää kirjoitusta tänään. Tarkoittaako se sitä, että rauhallisena/rauhoittuneena olen tylsä…?

Vaan eipä kuitenkaan;-), kirjoittelen tätä samalla kun katson televisiota, joten ajatusten ollessa kahdessa(tai kolmessa) paikassa yhtäaikaa, ei mitään lennokasta synny, jos nyt muutenkaan syntyy.

Ai niin. Kiva puhelu eilen.

Huomiseen…