Tjaah. Eilen meinasi -eikun ei mitään meinannut- vaan iski melkoinen epätoivo….sain aivan legendaarisen huonoa palvelua arkistossa(tämä arkisto vastoinkäyminen oli siis piste i:n päälle kaikkien muiden tapahtumien lisäksi, mutta vasta tuossa vaiheessa tuli ”romahdus”:-)).
Kysyin asiaa…niin sellaista etten oikein itsekään tiennyt mitä kysyin(vakuuttavaa..), mutta aivan oikeaa nimeä käytin. Vaan kun tämä ylpeä miesvirkailija huomasi kuinka hukassa asiani kanssa olen, hän halusi tilanteesta muutaman tunnin nauttia ja antoi minun etsiä kyseistä asiaa aivan väärästä paikasta, väärällä tavalla….nooh, hieman vaikea selittää, mutta tilanne oli sellainen, että hän OLISI voinut olla avuksi, ELLEI olisi halunnut minun tuntevan itseäni niin hölmöksi.
Kyseessä oli vain tiettyjen arkistomateriaalien tilaaminen täksi päiväksi. Lähdin itse asiassa kyyneleet silmissä(tuossa vaiheessa jo poskilla) sieltä pois. Ottaessani samantien yhteyttä professoriini sain kolme hemmetin hyvää neuvoa A) vaihda virkailijaa:-) B)katso mitä apua voisi löytyä samoja asioita käsittelevien kirjojen viitteistä C)mikäli tarve tulee lähden sinne mukaan pääsiäisen jälkeen ja etsitään yhdessä. Taas tuli kyyneleet. Tällä kertaa ilosta. Miten maailmassa voi olla noin vastakkaisia persoonia? Miten miten miten? Noudatin ohjetta B ja keräsin jumalattoman määrän erään kirjan viitteistä niitä ”sarjanumeroita” ym.ym..ja ehdin vielä juoksemaan arkistoon ennen sen sulkemista. Kysyin virkailijalta että jokohan näistä olisi apua. Kyllä vain(aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan), ei muuta kun tilauksia tekemään. Tämän session jälkeen oli sitten musikaalitreenit, jotka kestivät noin kymmeneen. Kävimme porukoiden kanssa Sävel nimisessä ravintolassa ns. ”purku tilaisuudessa”…ensi-ilta lähestyy uhkaavasti.
Ollessani Sävelessä sain erittäin piristävän ja ilahduttavan puhelun.
Siinä tärkeimmät. Nyt arkistoon tutkimaan muutamaksi tunniksi ja sen jälkeen lepään sekä siivoan.
Olen hyvällä tuulella vaikkakin aika väsynyt.
Hienoa, kun on kevät. Hienoa, että täällä maailmassa on ihania ihmisiä.