Blogi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2010.

Ei lukukausimaksuille, kyllä luetunymmärtämiselle  11

Yksi talven kuuma puheenaihe on ollut lukukausimaksut. Heittoja, väitteitä ja mielipiteitä on riittänyt. Välillä ei tosin ole voinut olla toteamatta, että ei lukukausimaksuille, mutta kyllä luetunymmärtämiselle.

Me Kokoomuksessa arvostamme osaamista ja sivistystä. Jos nyt vielä tässäkin alleviivaan, että meillä ei ole mitään aikeita tai suunnitelmia ajaa lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille nyt eikä jatkossakaan. Edelleen rautalangasta vääntäen: minä, opetusministerimme, kokoomus ja hallitus olemme kaikki sitä mieltä, että maksuton koulutus on jatkossakin suomalaisen osaamisen peruskivi.

Tämä hivenen humoristisia piirteitä saanut keskustelu lähti käyntiin, kun ministeriössä koulutusvientiä puinut työryhmä antoi ehdotuksia maamme strategiaksi siis koulutuksen VIENNISSÄ. Tämä esitys on herättänyt huolta eri puolueiden aikeista tuoda lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille. Pelkojen hälventämiseksi haluan edelleen muistuttaa, että tämäkään työryhmä ei ole esittänyt lukukausimaksujen käyttöönottoa suomalaisille opiskelijoille. Sen sijaan tämä työryhmä pohti, että mahdollisuus periä lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lisäisi koulutusviennin mahdollisuuksia.

Erilaisia asioita varten ministeriöissä asetetaan laaja-alaisia työryhmiä. Työryhmille annetaan tehtävänanto, johon heidän pitää etsiä paras mahdollinen vastaus. Nyt kokoomuksen ollessa hallituksessa työryhmien työskentelyä ei ole haluttu rajoittaa. Ei ole siis kerrottu, mitä pitää ehdottaa tai mitä ei pidä ehdottaa. Tämä ei olisi edes mahdollista, jos katsoo ryhmien kokoonpanoa. Esimerkiksi opiskelun nopeuttamista pohtineessa työryhmässä oli edustettuna muun muassa edustajat SAK:sta, STTK:sta, Akavasta, EK:sta, Koulutuksen järjestäjien yhdistyksestä, Arenesta, Ylioppilastutkintolautakunnasta, Kuntaliitosta, valtioneuvoston kansliasta, opetusministeriöstä, opiskelijoiden SAMOKista, rehtorien neuvostosta, Lukiolaisten Liitosta sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä. Ei tällainen joukko tarttuisi työhön, jos heille laitettaisiin sanat suuhun.

Työryhmät siis tekevät työtä avoimesti etsien parasta mahdollista vastausta tehtävänantoon. He esittävät ratkaisumallinsa ja sen jälkeen on kansalaiskeskustelun ja poliittisen päätöksenteon aika. Tässä keskustelussa otetaan sitten kantaa esimerkiksi lukukausimaksuihin.

Eli oletetaan, että jokin työryhmä esittäisi lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille. Mitä sitten tapahtuisi? Fiksu opetusministerimme torppaisi esityksen jo tässä vaiheessa, heittäisi roskiin ja asia jäisi siihen. Kyse olisi siis poliittisesta arvovalinnasta. Näin myös opetusministeri Henna Virkkunen toimi heti huhujenkin lähdettyä liikkeelle. Hän ilmoitti useasti niin eduskunnassa kuin mediassakin, että ei tule esittämään eikä opetusministeriössä valmistella lukukausimaksuja.

Eli työryhmät eivät käytä päätösvaltaa tässä maassa, ja ennemminkin olisin huolissani joidenkin poliitikkojen sisälukutaidosta ja kyvystä ymmärtää lukemaansa.

Koko vaalikauden ajan ja pidempäänkin meidän tavoitteenamme on ollut turvata suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatu sekä parantaa opiskelijan edellytyksiä opiskella päätoimisesti. Tämän vuoksi toteutettiin mm. yliopistojen pitkään toivoma yliopistolain uudistus sekä opiskelijaliikkeen aiheellinen vaatimus opiskelijoiden toimeentulon parantamisesta.

Opiskelun edellytykset ja kansainvälisestikin arvostettu loppututkinto ovat paras tae opiskelijalle työmarkkinoille siirryttäessä. Toimeentulon parantamiseksi korotimmekin opintotukea 15 prosentilla ja vapaan tulon rajoja 30 prosentilla ensi töiksemme heti vaalikauden alussa, yli 15 vuoden tauon jälkeen. Tämä jos mikä on opiskelijamyönteistä politiikkaa, vaikka ei sekään toki riittävää. Opintotuen kokonaisremontti onkin jo suunnitteilla, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.

Keskustelussa on syytä muistaa, että korkea osaaminen on Suomen kilpailuvaltti kansainvälisesti. Korkeakoulutus ei ole ilmaista, mutta se on maksutonta Suomessa, koska yhteiskunnassa on tahdottu tarjota jokaisen saataville korkeakoulutusta. Jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan rahoittaa ja pelastaa, tarvitaan työtä ja työlle tekijänsä. Tämän vuoksi on tärkeää, että päätoimiseen opiskeluun on edellytykset ja että korkeakoulutukseen hakeudutaan taipumusten ja lahjakkuuden perusteella, eikä perheen varallisuuden tai koulutustaustan ohjaamana.

Minä sanon siis ei lukukausimaksuille, mutta kyllä luetunymmärtämiselle.