Blogi

Tähän aikakauteen ja kai ikäänkin tuntuu kuuluvan se, että yhä useammin erilaisissa yhteyksissä puhutaan eroista. Jos ei joku kaveri ole itse eroamassa, niin sitten joku yhteinen tuttu. Semmoista se tuntuu olevan, yksin ei haluta olla ja yhdessä ei osata.

Olen oppinut arvostamaan ihmisiä, jotka osaavat elää parisuhteessa ja olen kateellinen niille, jotka ovat läytäneet rakkauden. Parisuhdehan ei välttämättä tarkoita rakastamista, mutta voi silti olla hyvää elämää. Mikä itse asiassa on parisuhde ja voiko seikkailija olla parisuhteessa? MInusta voi - eihän sitä tarvitse seikkailla yhtä aikaa monen kanssa vaan suhtautua elämään, kuten nykyaikaiseen työuraan: projekti kerrallaan ja onnistuneille projekteillehan löytyy aina jatkoprojekteja.

Elämä ei siis millään saralla ole enää ikuista, vaan määräaikaista; lyhyempiä tai pidempiä projekteja. Olen valmis hyväksymään jostain kuulemani viisauden, jonka mukaan ihmisellä on kolme rakkautta: ensirakkaus, arkirakkaus ja tosirakkaus.

Kaksi ensimmäistä tiedän kokeneeni. Kolmannen luulen kohdanneeni, mutta en voi olla ihan varma. Ehkä se odottaa vielä jossain...ilman seikkailuvalmiutta ja halua se tuskin tulee ovelle kolkuttamaan - tai mistä senkään voin varmaksi tietää.

Joka tapauksessa taas mennään uutta viikkoa odottaen kenen kanssa seuraavaksi jaan eroamisen tuskaa. Uusien suhteiden löytämistä ei jaeta lainkaan samalla antaumuksella. Voiko se olla syy siihen, että suhteet eivät kestä? Surua on opetettu jakamaan, mutta voihan onnellisuuden tunne olla yhtä lailla sokaiseva ja omalla tavallaan kohtalokas.

Taas on tullut todistetuksi, että sanat voidaan ymmärtää kovin eri tavalla. Kun ihmiset ovat vieraampia toisilleen pitäisi keskusteluissa käyttää aikaa myös sanojen merkitysten avaamiseen. Ihmisten ollessa tutumpia ja tuntiessaan toistensa taustoja, sanat liittävät puhujan sanoman myös aikaisempiin keskusteluihin. En kuule tutulta ihmiseltä vain yhtä sanomaa, vaan liitän asian aina ihmiseen siinä kokonaiskuvassa, joka minulla hänestä on.

Kun viikonlopun aikana parisuhteiden ja lasten kasvatuksen pohdintojen lomassa puhuttiin myös nettideittailusta, kaverini olivat kummissaan kun minä olen ilmoitukseeni laittanut seikkailun haku. Heidän mielestään en ole seikkailija. Vasta käytyämme erilaisia vaihtoehtoja ja niiden erilaisia merkityksiä läpi, suostuivat kaverini ymmärtämään valintani.

Minä en koe seikkailua vain seksin etsimisenä Minulle seikkailu tarkoittaa uuden ihmisen kohtaamista ja molemminpuolista tutustumista. Seikkailu voi loppua lyhyeen, jos persoonat eivät kohtaa, tai seikkailu voi jatkua pitkään ja tutustumisen myötä seikkailusta tulee pysyvä ihmissuhde jollakin tasolla. Suhteessa voi olla seksiä, se voi olla keskutelutarpeeseen perustuvaa tai yhteistä harrastamista.

Tositarkoituksella hakemisessa on minun mielestäni totinen meininki. Vaikka tiedän hyvin tositarkoitukseenkin tarvittvan tutustumista, eikä ensimmäiset viestit ja kohtaamiset tarkoita, että tässä sitä nyt ollaan yhdessä tositarkoituksella ja eletään parisuhdearkea. Seikkailu antaa mahdollisuuden luoda suhteita avoimemmin ilman ennakolta asetettua tavoiteellista tulosta. Jos tositarkoituksella haetaan suhdetta, niin hyvä ystävyys voi jäädä toteutumatta, hyvälle seksille ei anneta tilaa tai muuten virkistävät tuokiot jäävät toteutumatta, kun toinen ihminen ole sellainen, jonka kanssa sitä arkea haluaisi ihan tositarkoituksella jakaa.

Seikkailu on myös enemmän kuin etsintäkuulutus. Minusta etsintäkuulutuksella haetaan kohdetta. Seikkailuun lähdetään yhdessä ja parisuhdeseikkailun onnistumisen lähtökohta on, että molemmat ovat seikkailumielellä mukana ja asioista aloitetaan puhumalla, kohtaamalla läsnäolevina ihmisinä.

Jatkan edelleen seikkailijana.

Ihmissuhteista puhuttaessa käytetään monesti kielikuvaa viidakko. Minä olen kokenut sanan merkityksen niin paljon vaikeuksia sisältäväksi, että jokin uusi kielikuva olisi hyvä löytää. Pohdintani perustuu oman elämän ihmissuhteiden ja elämän filosofian kirkastamiseen.

Ihmissuhteiden syvälliseen pohdintaan olen ajautunut analysoidessani omia suhteitani ja omaa elämäntapaani. Koska ihminen on osa suurempaa kokonaisuutta ja ihmisen persoona ja maailmankuva muodostuvat hänen omien kokemustensa kautta, on syytä aloittaa omasta maailmankuvastani.

Tämän ajan yleisenä ilmiönä on projektisoituminen, väestön keskittyminen kasvukeskuksiin ja ihmisten, asioiden ja tiedon liikkuvuuden lisääntyminen. Erityisesti työelämän projektisoituminen on muuttanut myös ihmisen elämänkaaren vaiheajattelusta projektien ketjuksi. Ihmiset muuttavat aikaisempaa pidempiä matkoja täysin uusiin ympäristöihin opiskelun, työn tai elämänkumppanin vaikutuksesta. Selvitääkseen jatkuvassa muutoksessa ihmiseltä kysytään entistä enemmän keskeneräisten asioiden ja epävarmuuden sietokykyä ja ympäristön muuttumiseen sopeutumista. Itse olen mielestäni selvinnyt muuten hyvin, mutta ihmissuhteiden kanssa en ole oikein onnistunut. Olen syyllistänyt siitä itseäni ja kokenut olevani huono ihmissuhteissa.

Tarkemmin asioita ajateltuani tajusin, että olen epäonnistunut järjestelmällisesti vain parisuhteissa. Analysoituani asioita vielä tarkemmin tajusin, että parisuhteisiin olen enemmän ajautunut, kuin halunnut niitä vaalia. Minua on ohjannut paine parisuhteen perustamisesta, koska niin on Suomessa tapana toimia - eritoten siinä maailmassa, missä olen kasvanut. Lopetin itseni syyllistämisen muutama vuosi sitten ja lähdin pakoon parisuhteita valitsemalla satunnaisten ihmissuhteiden polun.

Elämänpolulla sitä kohtaa monenlaisia ihmisiä, joiden kanssa polut risteävät, kohtaavat muodostaen leveämmän polun, haarautuvat tai kulkevat jatkuvasti toistensa kanssa ristiin. Polulla kohtaa ihmisiä eri rooleissa; yhden kanssa on hyvä tehdä töitä, toisen kanssa harrastaa vapaa-ajalla, kolmannen kanssa käydä kapakassa, neljännen kanssa nauttia seksistä, viidennen kanssa viestitellä sosiaalisessa mediassa. Joidenkin kanssa onnistuu useampikin asia. Mielestäni ihmisten välisissä suhteissa on oleellista henkilökemia, avoimuus ja rehellisyys.

Koen, että ennen sinkuilla tarkoitettiin nuoria ihmisiä, jotka eivät vielä olleet löytäneet parisuhdetta. Nyttemmin määritelmä ei ole enää rajattavissa ikään, eikä kaikilla sinkuilla ole edes aikomusta vaihtaa sinkkuelämää parisuhteeseen. Nykysin on urastaan tai harrastuksistaan innostuneiden luvallista uhrata sille aikaa, saavuttaa tuloksia ja olla tuloksista aidosti ylpeä ilman seksuaalisen suuntautumisen, vanhanpiian tai peräkammarin pojan leimaa. Perhearvoja vaaliville sallitaan vastaavasti urasta ja työelämän oravanpyörästä irrottautuminen ilman leimautumista luuseriksi.

Asuntomarkkinoilla suuntaus, jossa meikäläisenkin omaksuman elämäntavan vaalijoita olisi paljon, aiheuttaa haasteen, kun tarvitaan paljon pieniä asuntoja, joissa ihmiset elävät yksin. Ehkäpä sinkuille voisi tulevaisuudessa rakentaa omia palvelutaloja, joissa pienten asuntojen lisäksi olisi erilliset huoneistot nautinnon keitaiksi. Eihän sitä aina jaksa hotelliin tai matkalle lähteä, ja kumpikin haluaisi kuitenkin pois omasta kodista.